Millaisilla vuorovaikutuskeinoilla yhteistä päätöksentekoa voidaan toteuttaa työterveysneuvotteluissa, joissa pitkään sairauslomalla olleen henkilön työuran suunnasta päätetään yhdessä työntekijän, työterveyshuollon ja työnantajan kanssa?
Teksti: Hanna-Leena Ristimäki
Työtiimin viikkopalaverissa päätetään työnjaosta, liiketapaamisessa päätetään tarjouksen sisällöistä, lastenlääkärin vastaanotolla päätetään lapsen hoitosuunnitelmasta. Arjessa on jatkuvasti kohtaamisia, joissa useampi henkilö kokoontuu tehdäkseen jonkin päätöksen. Näissä tilanteissa nousee kysymys: keiden tulisi osallistua päätöksen tekemiseen ja miten? On tärkeää kiinnittää huomiota tasavertaisen osallistumisen toteutumiseen vuorovaikutuksen tasolla, etenkin jos eri osapuolten asemat saattavat erota toisistaan. Yksi tällainen kohtaaminen on työterveysneuvottelu, joka sijoittuu terveydenhuollon ja työelämän rajapinnoille.
Työterveysneuvottelu järjestetään silloin, kun työntekijän työkyvyn alenemisen vuoksi tarvitaan yhteisiä ratkaisuja työssä jatkamisen mahdollistamiseksi. Taustalla voi olla esimerkiksi pitkä sairauspoissaolo työelämästä. Työterveysneuvottelu on nykyisin tavallista työterveyshuollon työhön kytkeytyvää kuntoutuksen yhteistoimintaa ja osallisina ovat ainakin työntekijä sekä työterveyshuollon ja työnantajan edustajat. Työterveyslääkärin lisäksi saattaa työterveyshuollosta olla paikalla myös työterveyshoitaja, työfysioterapeutti, työterveyspsykologi tai sosiaalialan asiantuntija ja työpaikalta työntekijän esihenkilö, luottamushenkilö, työsuojeluvaltuutettu tai henkilöhallinnon edustaja. [1][2]. Neuvottelussa päätetään yhdessä muun muassa työntekijän työnkuvasta ja työajasta työhön palattaessa tai uudelleen kouluttautumisen tarpeellisuudesta. Neuvottelun yleisenä tavoitteena on yhteisesti hyväksyttävän päätöksen tekeminen: työkyvyn tukeminen on sekä työntekijän että työnantajan etu [3].
Työterveysneuvottelussa keskustellaan työntekijän työkyvystä ja työpaikan joustomahdollisuuksista, ja eri osapuolten näkökulmat syntyvään päätökseen saattavat erota toisistaan. Tämän vuoksi neuvottelutilanne voi olla sekä puheenaiheiltaan että vuorovaikutusdynamiikaltaan arkaluonteinen. Esimerkiksi työntekijän kokemus omasta työkyvystä, työterveyshuollon näkemys työkykyä tukevista tai sitä haastavista tekijöistä ja työnantajan näkökulma päätösten toteutettavuudesta työpaikalla tuovat kaikki omanlaisensa perustan yhteistoiminnalle, tässä tapauksessa (yhteiselle) päätöksenteolle.
Yhteisen päätöksenteon kannalta on sosiaalipsykologisen tutkimuksen piirissä olennaista tarkastella, millä tavoin työntekijä sekä työterveyshuollon ja työnantajan edustajat rakentavat yhteistoimintaa vuorovaikutuksen tasolla. Tampereen yliopiston ja Työterveyslaitoksen konsortiohankkeessa Työterveysneuvottelu työhön paluun tuessa (2015–2019) tarkastelimme videoitujen työterveysneuvottelujen pohjalta, miten neuvottelun osapuolet osallistuvat päätöksentekoon ja minkälaisia sanallisia ja sanattomia vuorovaikutuskeinoja he käyttävät rakentaessaan yhteistä päätöksentekoa.
Sosiaalipsykologinen työelämän vuorovaikutuksen tutkimus avaa yhteistoiminnan keinoja
Työterveysneuvotteluja tutkiessamme hyödynsimme aineiston teoreettisena ja metodologisena suurennuslasina yhtä laadullista vuorovaikutuksentutkimuksen lähestymistapaa, keskustelunanalyysia. Työelämän vuorovaikutustilanteiden keskustelunanalyyttinen tutkimus tuo työelämän rakenteellisen ja psykologisen ymmärtämisen rinnalle sosiaalipsykologisen näkökulman, jossa tutkitaan yksilöiden yhteistoimintaa työtehtäviä toteutettaessa [4]. Vuorovaikutusta tutkimalla videoaineiston avulla voidaan selvittää, miten ammatillisen kohtaamisen perustavoitetta, kuten päätösten tekemistä, toteutetaan vuorovaikutuksen kuluessa.
Koska aineistonamme on videonauhoituksia aidoista työterveysneuvotteluista, voimme tutkia keskustelun säännönmukaisuuksia puheenvuoro puheenvuorolta aina katseen suuntien erittelyyn saakka. Havaitsimme, että merkityksellisiksi päätösoikeuksien hajauttamisen keinoiksi nousivat katse ja puheenvuorojen muotoileminen useammalle henkilölle suunnatuksi. Tällaiset sanalliset ja sanattomat keinot mahdollistavat varsinaisen työtehtävään liittyvän neuvottelun lisäksi myös neuvottelun vuorovaikutuksen tasolla siitä, kenellä on oikeus ottaa osaa päätökseen keskustelun aikana.
Katseen suuntaamisen merkitystä keskusteluun osallistamisen kannalta on aiemmin havainnollistanut esimerkiksi Sanni Tiitisen ja Johanna Ruusuvuoren tutkimus neuvolavastaanotoista, joilla molemmat vanhemmat ovat yhtä aikaa asiakkaina. Tutkimuksessa todettiin, että terveydenhoitajat voivat suunnata molempia vanhempia koskevan kysymyksen sanallisesti molemmille osapuolille, mutta jos terveydenhoitajan katse kysymyksen lopussa suuntautuu vain toiseen vanhempaan (kyseisessä tutkimuksessa tyypillisesti äitiin), tulkitsevat molemmat vanhemmat kysymyksen olevan suunnattu ensisijaisesti sille vanhemmalle, jota on katsottu [5].
Siinä missä neuvolavuorovaikutuksessa terveydenhoitajalla on merkittävä rooli vanhempien tasapuolisessa osallistamisessa, työterveysneuvottelussa lääkärin toiminta nousee keskeiseksi. Työterveysneuvotteluja koordinoi työterveyshuolto, ja useimmiten työterveysneuvottelujen puheenjohtajana toimii työterveyslääkäri. Tällöin myös vastuu yhteisyyden toteutumisesta ja tasapuolisesta osallistamisesta puheenvuorojen tasolla voi liittyä etenkin työterveyslääkärin ammatilliseen rooliin neuvottelutilanteessa.
Yhteisyyden rakentuminen: pienillä eleillä on suuri merkitys
Työterveysneuvottelun puheenjohtajana toimiva lääkäri mahdollistaa neuvottelijoiden osallistumisen yhteiseen päätöksentekoon jakamalla puheenvuoroja siten, että neuvottelijat tuovat kantansa esiin yksitellen. Puheenjohtaja voi myös osoittaa päätösehdotuksia esittäessään päätöksen olevan sidoksissa muiden neuvottelijoiden hyväksyntään. Päätöksenteon aikana neuvottelijat tarjoavat toisilleen mahdollisuuden kommentoida päätösehdotusta joko ennen omaa puheenvuoroaan tai sen jälkeen. Tällaiset vuorovaikutuskeinot edesauttavat eri näkökulmien esiin tuomista. [6]
Vaikka työterveysneuvottelun yleinen tavoite on yhteinen päätöksenteko ja eri näkökulmien kuuleminen, ei ole itsestään selvää, että varsinaisella päätöksenteon hetkellä tämä ideaali muistettaisiin. Siksi onkin oleellista, että puheenjohtajana toimiva työterveyslääkäri kohtelee niin työntekijää kuin esihenkilöäkin päätöksentekijöinä ja että tämä tapahtuu vuorovaikutuksen tasolla ihmisten arjestakin tunnistettavien keinojen avulla, kuten esimerkiksi monikon (”te”) käytöllä tai katseen suuntaamisella useampaan osapuoleen yhden henkilön sijaan.
Useamman henkilön kohtaamisessa on helpompi ottaa osaa vuorovaikutukseen, kun siihen on ikään kuin kutsuttu mukaan. Oli kyseessä sitten työterveysneuvottelu tai jokin muu monitoimijainen päätöksentekotilanne erilaisine institutionaalisine asemineen, on tällaisista vuorovaikutuskeinoista hyvä tulla tietoiseksi. Aluksi pieniltä tai mitäänsanomattomilta vaikuttavat keinot mahdollistavat hienovaraisen osallistamisen ja osallistumisen arkaluonteisessa tilanteessa, jossa yksi tai useampi vuorovaikutuksen osapuolista voi olla haavoittuvammassa asemassa suhteessa toisiin. Tällöin näiden keinojen merkitys onkin tasapuolisuuden näkökulmasta suuri.
Lähteet:
[1] Reho T, Atkins S, Talola N, Ojajärvi U, Sumanen M, Viljamaa M, Uitti J. Työterveysneuvottelu työssä jatkamisen tukena – kuvaileva tutkimus. Suomen Lääkärilehti 2018, 36, 1948.
[2] Juvonen-Posti P. (2018) Work-related rehabilitation for strengthening working careers. A multiperspective and mixed methods study of its mechanisms. Acta Universitas Ouluensis D Medica 1468. University of Oulu. http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1927-1.
[3] Eskola R. (2010) Työterveysneuvottelu vaatii lääkäriltä paljon. Suomen Lääkärilehti, 65, 3196.
[4] Ahopelto, T., Ilomäki, S., Logren, A., Ristimäki, H-L., Tiitinen, S., Ruusuvuori, J. (2019) . Työelämän vuorovaikutuksen tutkimus. Teoksessa T. Heiskanen, S. Syvänen, T. Rissanen (toim.), Työelämän tutkimuskeskuksen juhlakirja. TUP: Tampereen yliopisto.
[5] Tiitinen, S. & Ruusuvuori, J. (2012). Engaging parents through gaze: speaker selection in three-party interactions in maternity clinics. Patient Education and Counseling 89, 38–43.
[6] Juvonen-Posti, P., Ristimäki, H-L., Weiste, E., Pesonen, S., Nyman, H., Nukari, E., Wuolio, M., Ruusuvuori, J. (2019) Ratkaisuja työhön työterveysneuvottelussa. Loppuraportti. Työsuojelurahasto. Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto.
Lue lisää:
https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/opas/tyoterveysneuvottelu-ratkaisuja-tyohon/