Moni vammainen kokee vähättelyä, pahoittelua tai lokerointia – Näin kohtelet vammaisia asiallisesti

Vammaisten ihmisten kohtaaminen jännittää monia. Mitä ennakkoluuloja vammaisuuteen liittyy? Entä miten vammaisista tulisi puhua?

”Vammainen ei ole haukkumasana eikä yleisesti loukkaa ketään”, kertoo sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Virpi-Ilona Hongisto, joka on työskennellyt vammaisjärjestöissä, ja kohtaa vammaisia henkilöitä terapia-asiakkaina.

Joskus yleiskielessä käytetystä sanasta voi kuitenkin tulla loukkaava, mikäli sitä käytetään pilkallisesti. 

”Jotkut, joilla on kehitysvamma eli oppimisen ja ymmärtämisen vaikeus, kokevat kyseisen sanan loukkaavaksi, koska heitä on kiusattu koulussa ja nimitelty esimerkiksi ”kehareiksi””, Hongisto pohtii.

Sosiaalipsykologi Susanna Haapala on samoilla linjoilla. Hän on vammaisjärjestö Kynnys ry:n henkilökohtaisen avun valtakunnallisen verkoston koordinaattori ja esihenkilö.

”Kynnys ry:ssä puhutaan yleisesti vammaisista henkilöistä, ja käytän itsekin termiä ”vammainen ihminen”, jos muuta määrettä ei ole tiedossa. Jos puhutaan tietyistä yksittäisistä ihmisistä, olen varovaisempi ja viittaan heihin tietenkin yksilöinä enkä vammaisina.”

Vamman ja vammaisuuden määritelmistä on joka tapauksessa syytä olla tietoinen, ja käyttää termejä oikein.

”Vamma on pysyvä toimintakyvyn haitta, ja siihen voi olla monia syitä. Vamma voi olla synnynnäinen tai tullut esimerkiksi onnettomuuden seurauksena”, Virpi Hongisto kertaa.

”Vamma ei ole sairaus, mutta jotkut sairaudet voivat aiheuttaa vammoja. Ei ole relevanttia määritellä vastakohdiksi ”vammainen tai terve” vaan henkilö jolla ei ole vammaa on vammaton. Vammainen ja vammaton ihminen voivat molemmat olla terveitä tai sairaita.”

Vähättelyä ja pahoittelua

Vammaisiin henkilöihin liitetään helposti stereotypioita ja ennakkoluuloja.

”Vammaiset ovat mediassakin kertoneet ohipuhumisesta eli siitä, että puhutaan vaikka avustajalle eikä itse päähenkilölle, joka on esimerkiksi pyörätuolissa. He kokevat usein, että heitä ei huomata tai heidän ymmärryskykyään vähätellään”,  Hongisto kertoo.

”Toivon, että stereotypiat ovat jo hieman vähentyneet. Mediassa vammaiset ihmiset kuitenkin lokeroidaan helposti samaan muottiin”, Haapala täydentää.

Lisäksi Virpi Hongisto on asiakastyössään kuullut, että monille vammaisille on tultu pahoittelemaan heidän vammaansa. Pahoittelija on saattanut kertoa tutustaan tai sukulaisestaan, jolla on jokin aivan erilainen vamma tai sairaus.

”Tämä saattaa vammaisesta ihmisestä tuntua hämmentävältä. Jos syntyy vammaisena ja elää koko elämänsä vamman kanssa, on lannistavaa, että vammaa tullaan pahoittelemaan.”

Hongisto ja Haapala ovat yhtä mieltä siitä, että vammainen henkilö saattaa kokea ennakkoluuloja sekä arkisissa kohtaamisissa että ammattilaisten kanssa.

”Vammaistyö on hyvin pieni siivu sosiaali- ja terveysalan koulutuksia, ja näin ollen koulutus ei aina takaa riittävää perehtymistä vammaisasioihin”, Hongisto mainitsee.

Hurjimpana ennakkoluulona Hongisto pitää asennetta, jonka mukaan sikiö, jolla epäillään jotakin vammaa pitäisi automaattisesti abortoida. Tätä esiintyy hänen mukaansa myös terveydenhuollon ammattilaisilla.

”Vammaisilla ihmisillä ei aina ole oikeutta edes syntyä. Esimerkiksi Down-ihmiset eivät yleensä ole niin vaikeavammaisia, etteivätkö pystyisi elämään melko normaalia elämää. Tämä on yksi aikamme eettinen ongelma, josta vaietaan.”

Ihmisenä ihmisten joukossa

Hongisto ja Haapala toivovat, että vammaisiin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin vammattomiinkin – ystävällisesti ja yksilöllisesti.

”Vammoja on erittäin laaja kirjo, ja niistä on vaikea sanoa mitään yleispätevää. Yritä siis nähdä vammainen ihminen persoonana, ihmisenä ihmisten joukossa,  ilman, että näet hänet vain vamman kautta”, Hongisto muistuttaa.

Monet ajattelevat, että vammaisen henkilön kanssa pitäisi toimia jotenkin poikkeavasti ja suhtautua häneen tietyllä tavalla.

”Suhtaudu kuin keneen tahansa ihmiseen. Älä pelästy tai kavahda sitä, jos joitakin käytännön asioita tehdään mahdollisesti vähän eri tavalla kuin yleensä”, Haapala sanoo.

”Kohtaa heidät samoin kuin haluaisit itsesi kohdattavan. Vammaiselle henkilölle voi puhua, vaikka ei tietäisikään, pystyykö hän vastaamaan. Jos et keksi mitään sanottavaa, niin hymyile edes”, Hongisto kannustaa.

Virpi-Ilona Hongisto

  • YTM, sosiaalipsykologi, psykoterapeutti
  • Työskennellyt vammaisjärjestössä ja psykoterapeuttina vammaisten henkilöiden parissa
  • Yrittäjä vuodesta 2007 alkaen
  • virpi.hongisto@gmail.com

Susanna Haapala

  • VTM, sosiaalipsykologi
  • Ollut vuodesta 2001 alkaen töissä Kynnys ry:llä. Aloitti koulutussihteerinä ja on tällä hetkellä Assistentti.infon (henkilökohtaisen avun valtakunnallinen verkosto) koordinaattori ja esihenkilö.
  • susanna@assistentti.info
Jaa
Jätä kommentti