Jaana Akiola, omaa sukua Piirainen.
Opiskeluaika
Opintoni alkoivat Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksella vuonna 2008, kun pääsin toisella yrityksellä valmennuskurssin tuella sisään. Olin aiemmin lukenut yliopistossa saksankieltä, ja aloin suorittaa sosiaalipsykologian kursseja jo saksan opintojen aikana. Sosiaalipsykologian opinnoissani erikoistuin työ- ja organisaatiopsykologiaan, koska se tuntui tutuimmalta aiheelta. Sivuaineenani oli johtamisen kokonaisuus Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä. Hain opintojen aikana useita harjoittelupaikkoja, lähinnä henkilöstöhallinnon parista, mutta oman osaamisen sanoittaminen tuntui vaikealta, ja uskon, että siksi harjoittelupaikkaa ei auennut.
Pääsin lopulta harjoitteluun Helsingin tietotekniikan tutkimuslaitokseen tutkimusassistentiksi hankkeeseen, jossa tutkittiin eri ikäryhmien median käyttöä sekä innovoitiin uusia mediankäyttötapoja (2010). Harjoittelusta jäi erityisesti mieleen tutkijoiden into omaa tutkimustaan kohtaan. Tutkimusmaailma ei tuntunut kuitenkaan niin omalta, että olisin halunnut jatkaa sillä tiellä. Etenkin rahoituksen hakemisprosessi ja sen tuoma epävarmuus eivät sopineet luonteelleni. Samana vuonna toimin myös Statuksen puheenjohtajana, joka auttoi minua myöhemmin urallani Laurea-ammattikorkeakoulussa arvostamaan opiskelijakunnan toimintaa.
Tein graduni erään tutkijan hankkeeseen tutkimusassistenttina, ja sain osa-aikaisena palkkaakin gradun tekemisestä. Graduni oli aiheesta vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuuden kokemuksesta työpaikalla, johon keräsin itse ison kvantitatiivisen aineiston. Ennen valmistumista myös opetin valtiotieteellisen opiskelijakunnan järjestämällä valmennuskurssilla, joka oli aiemmin auttanut minuakin pääsemään opiskelemaan. Se oli ensikosketukseni opetusmaailmaan. Valmennuskurssilla opettamisen jälkeen ei ole vielä tullut vastaan yhtä motivoituneita ja vaativia opiskelijoita. Valmennuskurssilla opettamisesta jäi hyvä fiilis, ja kipinä opettamiseen oli syttynyt. Vuonna 2012 valmistuin sosiaalipsykologiasta, ja koska työpaikkaa ei ollut valmiina odottamassa, hain Aalto-yliopiston Kauppakorkeakouluun johtamisen maisteriohjelmaan. Ajatuksenani oli, että onpahan ainakin jotain mielekästä tekemistä, jos valmistumisen jälkeen ei heti löydy työpaikkaa. Vuosi ehti mennä johtamisen maisteriopintoja, kunnes sain työpaikan Laurea-ammattikorkeakoulusta henkilöstöassistenttina.
Uran alku Laurea-ammattikorkeakoulussa
Työhöni Laureassa kuului aluksi esimerkiksi työsopimusten laatimista, henkilöstökirjausten tekemistä sekä henkilöstöasioissa neuvomista. Tämän lisäksi olin mukana järjestämässä opetuskampuksen omia henkilöstötapahtumia ja hoidin myös talousasioita. Hieman myöhemmin Laureassa tehtiin organisaatiouudistus, jossa henkilöstöasiat keskitettiin yhteen yksikköön, ja hain tähän uuteen yksikköön töihin, mutten saanut paikkaa sillä kertaa. Se oli kuitenkin lopulta minulle onnenpotku. Sain kuulla, etten ollut saanut hakemaani työpaikkaa, koska nähtiin, että vahvuuteni olivat eri tyyppisessä työssä.
Sen jälkeen työtehtäviini tuli uutena opiskelijatuutoreiden kouluttaminen sekä valintakokeiden koordinointi, eli työn pääpaino muuttui lähemmäs organisaation päätehtävää, eli opettamista. Nautin siitä, että uusi roolini oli lähempänä organisaation päätehtävää, kun taas henkilöstöassistentin tehtävät olivat tuntuneet enemmän taustatyöltä. Opiskelijatuutoreiden kouluttamisessa pääsin sosiaalipsykologian ytimeen, kun olin integroimassa uusia opiskelijoita organisaatioon. Kouluttamisessa oli hyötyä ryhmien muodostumisen teorioiden ja ryhmäkäyttäytymisen ymmärtämisestä. Työn ohella suoritin johtamisen maisteriopinnot loppuun, ja valmistuin niistä 2017. Toisen graduni aihe liippasi läheltä edellistä, mutta siinä oli kvalitatiivinen ote.
Myöhemmin työtehtäviini tuli mukaan opiskelijahyvinvointi. Toimin yhden kampuksen opiskeluhyvinvointiryhmän puheenjohtajana, ja omasta innostuksestani johtuen aloin järjestää opintopsykologin kanssa Nyytin elämäntaitoryhmään pohjautuvaa vertaisryhmää opiskelijoiden tukemiseksi. Nykyään näitä ryhmiä pyörittää kuuden hengen porukka, johon kuuluvat kaikki Laurean opintopsykologit, kampuspastorit ja erityisopettaja. Olen ylpeä siitä, että käynnistämäni toiminta on laajentunut, ja vakiintunut koko Laureaan. Vertaistoiminta perustuu paljolti siihen, että nykyään verkossa pidettävissä tapaamisissa kaikilla on videot päällä, jolloin vuorovaikutusta syntyy helpommin kuin ilman kuvayhteyttä.
Vuonna 2021 siirryin Laurean ohjauksen ja hyvinvoinnin tiimiin suunnittelijaksi, koska työtehtäväni olivat pääsääntöisesti jo sen mukaiset. Tällaista roolia ei ollut aiemmin ollut Laureassa. Nyt kaksi vuotta tämän työn ohella olen myös ollut mukana OKM-rahoitteisissa opiskelijahyvinvoinnin hankkeissa ja toimin YTHS-yhteyshenkilönä. Työni on kaiken kaikkiaan hyvin verkostomaista, ja yhteistyötä tehdään toisten ammattikorkeakoulujen hyvinvointihenkilöstötoimijoiden, opiskelijakunnan sekä hanketoimijoiden kanssa Laurean henkilökunnan lisäksi.
Neuvoja korkeakoulukentästä kiinnostuneille
”Olen korkeakoulukentän sosiaalipsykologi, jonka osaamisalueena on opiskeluhyvinvointityö ja vertaisryhmätoiminta.” Vaikka nykyinen suunnitelijan titteli ei ensi alkuun kuulosta kovin sosiaalipsykologiselta, niin työni sisältö on Laurean työuran aikana muuttunut sosiaalipsykologisemmaksi. Mielenkiintoni on ohjannut työtehtävieni muotoutumista. Onnea on ollut esihenkilö, joka on kannustanut ja antanut käyttää työaikaani uusiin kokeiluihin.
Kukaan ei tule työelämässä yleensä ehdottamaan juuri sinua kiinnostavia tehtäviä, vaan niitä joutuu luomaan itse. Sellaista työtä, jota juuri sinä haluat tehdä, ei ole ehkä vielä olemassa. Koen urani edenneen pala palalta, enkä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut toimivani nykyisessä työroolissani.
Neuvoni opiskelijahyvinvoinnista kiinnostuneille: jos nuorten aikuisten ja aikuisten parissa työskenteleminen kiinnostaa, niin korkeakoulukenttä on oiva urapolku. Korkeakoulun arvojen takana on helppo ja hyvä seistä, eikä arvokonflikteja tule helposti, toisin kuin esimerkiksi yritysmaailmassa voi helpommin tulla. Tavoite ihmisten kouluttamisesta tuntuu minusta hyvältä ja mielekkäältä työn arjessa. Korkeakoulumaailmassa asiakkaan, eli opiskelijan etu on harvoin ristiriidassa organisaation, eli korkeakoulun edun kanssa. Tavoitteena on kouluttaa ja saada opiskelijoita valmistumaan, jotta he voivat toteuttaa itseään yhteiskunnassa.
Käytännön työssä ei tule suuremmin pyöriteltyä teorioita, vaan monesta paikasta opitut organisointi- ja motivointitaidot ovat työssäni keskeisimpiä. Korkeakoulumaailmassa pitää pystyä tasapainottelemaan motivoinnin ja suostuttelun välillä, kun esimerkiksi opiskelijatuutoritoiminta sekä vertaistukiryhmät ovat vapaaehtoista toimintaa opiskelijoille.