Robotin ja hoitajan yhteistyöllä tehokkuutta ja mielekkyyttä hoitotyöhön

Avustavia robotteja kehitetään sekä hoitohenkilöstön käytettäviksi että suoraan esimerkiksi kotihoidon asiakkaille. Mutta miten hoitotyön ammattilaiset suhtautuvat robotteihin?

Teksti: Tuuli Turja ja Marketta Niemelä

Monitoimisesti ja itsenäisesti eli autonomisesti toimivia robottiapulaisia joudutaan vielä odottamaan 10-20 vuotta, ja tällä hetkellä käytetyt robotit toimivat ennalta ohjelmoituina hyvin rajatuissa tehtävissä, tai ihmisen ohjaamina [1]. Yksinkertaisimmillaan robotti voidaan määritellä liikkuvaksi mekanismiksi, joka vähintään jonkin verran itsenäisesti kykenee suorittamaan sille annettuja tehtäviä. Robotilla tarkoitamme siis laitteita, jotka toimivat ja vuorovaikuttavat fyysisessä tilassa, ja jätämme tarkastelun ulkopuolelle puhtaasti digitaaliset tekoälyratkaisut ja ohjelmistorobotit.

Sosiaaliset robotit tukevat vanhustenhoidossa asukkaiden emotionaalista, kognitiivista, sosiaalista ja fyysistä vireyttä [2]. Vanhustyötä tekevillä suomalaisilla hoitajilla on eniten kokemusta hyljerobotti ”Parosta”, jota käytetään terapiavälineenä erityisesti dementiahoidossa [3]. Hoivatyön kentällä on tullut tutuksi myös jumppaa ja pelejä ohjaavat humanoidirobotit (esim. “Zora” ja “Pepper”), jotka kykenevät yksinkertaiseen dialogiin ihmisen kanssa, mutta vaativat vielä tarkkaa ennalta ohjelmointia tai reaaliaikaista ohjausta.

Hoitotyön kehittämisen kannalta virtuaalitapaamisten lisääntyminen on oleellista, sillä matkustaminen vie huomattavasti aikaa erityisesti kotihoidolta. Myös asiakkaiden puolelta kuuluu etähoitoon liittyviä toiveita. Sairaalasta kotiutunut kuntoutuspotilas saattaa kokea erilaiset lääkäri-, terapia- ja muut seurantakäynnit raskaina ja audiovisuaalinen etäyhteys esimerkiksi fysioterapeutin kanssa tuntuisi riittävältä. Etäläsnäolorobottia voidaan käyttää videopuhelulaitteena hoivahenkilöstön ja kotihoidon asiakkaan välillä, jolloin hoitajalla on mahdollisuus myös liikkua asiakkaan kotona istuessaan kilometrien päässä omassa työpisteessään. Samoin robottia voi käyttää potilaskiertojen välineenä, ja lääkäri voi kiertää useankin sairaalan osastolla matkustamatta paikasta toiseen. Suomessa etäläsnäolorobotin käytöstä on saatu rohkaisevia kokemuksia hoivakodeissa, joissa se on toiminut yhteydenpitovälineenä asukkaiden ja perheenjäsenten välillä, ja tukenut sekä hankalasti liikkuvien asukkaiden että kaukana asuvien perheenjäsenten uudenlaista osallistumista hoivakodin elämään [4].

Tulevaisuuden roboteilta hoitoalan ammattilaiset odottavat apua erityisesti fyysisesti raskaisiin työtehtäviin kuten potilassiirtoihin ja painavien tai suurten tavaramäärien käsittelyyn [5]. Nostoissa avustavia robottilaitteita, puettavaa robotiikkaa ja ulkoisia tukirankoja eli ”eksoskeletoneja” on jo muun muassa Japanin markkinoilla. Helmikuussa 2019, ensimmäisenä Pohjoismaissa, hoitajalle puettavia voimaliivejä testattiin Tampereen seudun ammattiopistossa Turjan ja kumppanien tutkimusprojektissa. Roboteilla voidaan hoitaa myös kuljetustehtäviä hoitoympäristöissä. Seinäjoen keskussairaalassa on jo otettu käyttöön kuljetusautomaattijärjestelmä, jossa useat robotit hoitavat itsenäisesti tavara- ja välinekuljetuksia keskusvaraston, välinehuollon ja osastojen välillä. VTT on kokeilemassa kuljetusrobotin käyttöä tamperelaisissa hoivakodeissa ruoka- ja tarvikekuljetuksiin. Erityisesti kotihoidossa ateriapalvelua ja lääkehuoltoa on automatisoitu automaateilla ja roboteilla.

Keskusteluun hoivan mahdollisesti robotisoitavista tehtävistä liittyvät olennaisesti ennusteet robotisaation vaikutuksista palvelualojen työllisyyteen [6]. Siitä, kuinka robotit korvaavat ihmisten työt käydään huolestunutta keskustelua, mutta sen avaamia näkymiä tulkitaan myös myönteisemmässä hengessä todeten robotisaation luovan myös uusia työpaikkoja [7]. Hoitoalaa robotisaatio tullee muuttamaan vaihtelevasti. Berghäll ja Honkatukia [8] ovat esittäneet, että digitalisaatiosta ja robotiikasta ”odotetaan merkittävää apua hoiva-alan töihin, kuten rutiininomaisiin sairaanhoitajan töihin, mutta lääkärit, sairaanhoitajat, ylihoitajat ja osastonhoitajat, sekä ihmismielen ymmärrystä edellyttävät, kuten psykologin työt säilynevät, kuten myös kuulontutkijan ja puheterapeutin työ” (s. 27). He viittaavat mm. Pajarisen & Rouvisen [6] aineistoon, jonka mukaan kuitenkin esimerkiksi farmaseuttien, suuhygienistien ja kotipalvelutoiminnankin tehtävissä on korkea tai korkeahko todennäköisyys sille, että tietokoneet tekevät työn tarpeettomaksi tai työn luonne muuttuu olennaisesti. Esimerkkejä digitalisaation työllisyysvaikutuksista eri ammateissa terveydenhoitoalalla esitetään kuvassa.

Hoitotyön erityispiirteet ihmisiä palvelevana alana johtavat keskusteluun, jossa robottien rooli nähdään enemmänkin taustatoiminnoissa kuin vuorovaikutteisessa potilastyössä. Keskeinen hoitotyön robotisaation mahdollisuus onkin automatisoida tukitoimintoja kuten materiaalien siirtelyä tai yksinkertaista kirjaamistyötä. Onnistuneesti toteutuessaan tämä vapauttaisi hoitajille lisäaikaa sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, inhimillistä kosketusta, luovuutta, suunnittelua, ongelmanratkaisua ja kokonaisuuden hallintaa vaativiin hoitotehtäviin. Robotiikan integrointi hoitotyöhön vaatiikin rinnalleen työn ja organisaation kehittämistä [9]. Kehittämisessä on vieläpä erityisesti huomioitava hoivan kokonaisvaltainen (holistic) luonne, jossa näennäisesti yksittäinen toimenpide, kuten potilashuoneen ikkunan aukaisu tai potilaan siirto paareilla toiselle osastolle, onkin toimena yhtä paljon sosiaalinen kuin varsinaisen tarkoituksen mukainen [3].


Työn muutoksen todennäköisyyksiä muutamalle hoitoalan ammattiryhmälle, lähteenä mm. Pajarisen & Rouvisen (2014) aineistot Berghällin & Honkatukian (2017) raportissa.

Suomen Akatemian rahoittamaan hankkeeseen ”Robotit ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuus” kerättiin kyselyaineisto, jossa suomalaiset hoitotyön ammattilaiset (n = 3247) kertoivat näkemyksiään robottien soveltuvuudesta hoivan eri tehtäviin. Asenteet yleisesti robotteja kohtaan olivat suhteellisen myönteisiä, mutta robotisaation vaikutus työllisyyteen jakoi mielipiteitä. Lähes puolet (49 %) lähihoitajista, mutta vain 29 prosenttia sairaanhoitajista ja 27 prosenttia fysioterapeuteista tai kuntohoitajista olivat sitä mieltä, että robotit vievät ihmisten työpaikat.

Hoivarobottien käytön hyödyllisyyttä kysyttiin erilaisissa vanhuspalveluihin liittyvissä tehtävissä. Yli kolmestakymmenestä skenaariosta koettiin keskimäärin hyödyllisimmiksi robottiavusteinen kulunvalvonta sekä autonominen robotti, joka havaitsisi potilaan kaatumisen ja osaisi hälyttää apua. Sen sijaan vähiten hyödyllisiksi arvioidut robottiavusteiset tehtävät jakoivat osin mielipiteitä ammattiryhmien kesken. Fysioterapeuttien ja kuntohoitajien mielestä hyötyä oli keskimäärin vaikeinta nähdä autonomisen robotin suorittamassa fysioterapiassa tai syömisen apuna. Lähi- ja sairaanhoitajien mielestä autonominen robotti syömisen apuna arvioitiin kaikkein hyödyttömimmäksi, mutta sen lisäksi lähihoitajat näkivät eniten ongelmia robotissa ikäihmisen peseytymisen ja pukeutumisen apuna. Sairaanhoitajat näkivät eniten ongelmia autonomisessa robotissa, joka toimisi ikäihmisen saattajana kodin ulkopuolella.   

Taulukossa esitetään keskimääräiset arviot etäohjatuille ja autonomisille roboteille. Lähihoitajat erottautuivat muista ammattiryhmistä kielteisemmillä asenteilla robottiapua kohtaan. Lähihoitajat olivat fysioterapeutteja kielteisempiä jopa fysioterapiassa sovellettavia robotteja kohtaan.

Eri ammattiryhmissä arvioitu robottiavun hyödyllisyys

Robottiapu, hyödyllisyysarvio asteikolla 1-10 1. Lähihoitajat 2. Sairaanhoitajat 3. fysioterapeutit /kuntohoitajat Ammatti-ryhmän 1. ero muihin (p)
etäohjatut robotit (ka) 5,06 5,93 6,15 < 0,001
autonomiset robotit (ka) 4,83 5,52 5,82 < 0,001

Lähihoitajat erottautuivat kyselyaineistossamme sekä suurimmilla peloilla siitä, että robotit vievät ihmisten työt että johdonmukaisesti sairaanhoitajia, fysioterapeutteja ja kuntohoitajia kielteisemmillä asenteilla hoivarobotteja kohtaan.

Vaikka oppivan tekoälyn odotetaan tulevaisuudessa lisäävän robottien autonomisuutta ja mahdollistavan robottien käytön laajentamisen vaihteleviin ympäristöihin ja vuorovaikutuksellisiin tilanteisiin, inhimillinen vuorovaikutus- ja tunneäly ovat hankalasti automatisoitavissa. Huang ja Rust [10] ovat tutkineet tekoälyn mahdollisuuksia palvelualoilla. He erottelevat toisistaan mekaanisen, analyyttisen, intuitiivisen ja empaattisen älykkyyden. Erilaisissa palvelutehtävissä tarvitaan erilaisia yhdistelmiä älykkyyden muotoja, ja tehtäväkohtaisten vaatimusten perusteella voidaan määrittää, käytetäänkö tehtävään ihmistä vai robottia. Mekaaninen älykkyys tarkoittaa yksinkertaista, ennalta ohjelmoitavaa päättelyä ja mahdollistaa tiukasti rajatut, samanlaisina toistuvat tehtävät. Analyyttinen älykkyys perustuu samoin ennalta määriteltyihin sääntöihin, mutta sen kohdalla voidaan edellyttää tietojen yhdistelyä ja loogista päättelyä. Intuitiivisen älykkyyden kohdalla odotetaan jo valmiuksia, jotka ovat ominaisia toistaiseksi vain ihmiselle, eli päättelyä monimutkaisessa, muuttuvassa ja ennakoimattomassa ympäristössä. Intuitiivista älykkyyttä laajentaa empaattinen älykkyys, joka viittaa ihmisen tunteiden tunnistamiseen, ymmärtämiseen ja näihin tunteisiin vastaamiseen.

Vaikka esimerkiksi sosiaalisen Pepper-robotin usein mainitaan tunnistavan tunteita, todellisuudessa robotti tunnistaa tiettyjä merkkejä mm. henkilön kasvoista (hymyn aste, katseen kiinteys, pään kallistus) ja päättelee näiden tietojen pohjalta henkilön olevan esimerkiksi iloinen tai surullinen. Kyse on siis analyyttisesta älykkyydestä, ei empaattisesta. Tämäkin tietysti riittää siihen, että robotti kykenee reagoimaan tarkoituksenmukaisella tavalla henkilön tunnetilaan, ja vaikkapa sanomaan lohduttavia sanoja surulliseksi tulkitsemalleen henkilölle. Huangin ja Rustin [10] mallissa tekoälyn empaattisen älykkyyden riittäväksi kriteeriksi mainitaan tunteiden simulointi, eli empaattisen robotin tunteiden ei tarvitse olla ”aitoja”, itse koettuja. Näin määritellen tekoälyn empaattisen älykkyyden voi todellakin ajatella vastaavan vuorovaikutusta ihmisten välillä, koska myös ihmisen osoittama myötätunto voi olla vain näyteltyä. Tietyissä ammateissa työntekijän odotetaan säätelevän tunneilmaisujaan, kun he ovat vuorovaikutuksessa esimerkiksi asiakkaiden kanssa ja esimerkiksi hoitajien odotetaan ilmaisevan empaattisia tunteita riippumatta siitä, mitä he aidosti ja sisäisesti tuntevat [11]. Näkemys tekoälyn tai robotin simuloiduista tunteista yhtä merkityksellisinä vuorovaikutuksessa kuin ihmisen tunteet on kuitenkin saanut runsaasti kritiikkiä, ja robottitunteita voidaan pitää ihmisen harhauttamisena tai pettämisenä, joka on moraalisesti väärin.

Tämän tyyppiset ajatukset varmasti vaikuttavat siihen, että robotit halutaan aineistossammekin nähdä nimenomaan hoitajan työkaluina eikä autonomisina toimijoina hoivaympäristössä. Paras lopputulos voidaankin kenties saavuttaa yhdistämällä robotin ja ihmisen parhaat puolet. Esimerkiksi puettavassa robotiikassa tai etäohjatuissa roboteissa yhdistyvät robotin tehokkuus ja ihmisen laajempialainen älykkyys. Näkemys saa tukea myös tekoälytutkimuksista, jotka osoittavat, että kone tai ihminen yksin ei pysty yhtä hyvään suoritukseen esimerkiksi diagnosoinnissa kuin kone ja ihminen yhteistyössä [12]. Etäohjatun robotiikan mielekkyys autonomisiin robotteihin verrattuna viittaa kuitenkin osaltaan myös pelkoon teknologisesta työttömyydestä. Ainoa poikkeava havainto tähän liittyen olivat myönteiset arviot liittyen autonomiseen robottiin havaitsemassa ikäihmisen kaatumista ja avun hälyttämistä. Tässäkin olennaista lienee se, että robotti saa toimia itsenäisesti valvontatyössä, mutta ihmishoitaja on kutsuttava apuun, kun on tilanteen arvioinnin ja varsinaisten toimenpiteiden aika. Toisaalta kaatuneen ihmisen diagnosoinnissa saattaisi juuri robotin katse olla ylivertainen, jos siihen integroitaisiin lämpö- ja elintoimintoantureita ja kuvantamismenetelmiä. Monestihan kaatunut henkilö haetaan terveysasemalle ja laitetaan siellä koneeseen kuvattavaksi.

LÄHTEET

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Sosiaalipsykologi-lehdessä 2/2018. Yllä oleva artikkeli on muokattu versio alkuperäisestä.

  1. ROSE Consortium (2017). Robotics in care services: a Finnish roadmap. http://roseproject.aalto.fi/images/publications/Roadmap-final02062017.pdf.
  2. Melkas, H., Hennala, L., Pekkarinen, S., & Kyrki, V. (2016). Human impact assessment of robot implementation in Finnish elderly care. Proc. of ICServ 2016, 202–206.
  3. Van Aerschot, L., Turja, T., & Särkikoski, T. (2017). Roboteista tehokkuutta ja helpotusta hoitotyöhön? Työntekijät empivät, mutta teknologia ei pelota. Yhteiskuntapolitiikka 82 (6), 630–640.
  4. Niemelä, M., Van Aerschot, L., Tammela, A., & Aaltonen, I. (2017). A telepresence robot in residential care: Family increasingly present, personnel worried about privacy. Teoksessa A. Kheddar (toim.), Lecture Notes in Computer Science (including subseries Lecture Notes in Artificial Intelligence and Lecture Notes in Bioinformatics) (s. 85–94). Springer.
  5. Turja, T., Van Aerschot, L., Särkikoski, T., & Oksanen, A. (2018). Finnish healthcare professionals’ attitudes toward robots: Reflections on a population sample. Nursing Open. DOI: 10.1002/nop2.138.
  6. Pajarinen, M., & Rouvinen, P. (2014). Computerization threatens one third of Finnish employment. ETLA Brief No 22.
  7. The Impact of Robots on Productivity, Employment and Jobs (2017). A Positioning paper by the International Federation of Robotics (IFR). https://ifr.org/img/office/IFR_The_Impact_of_Robots_on_Employment.pdf. 
  8. Berghäll, E., & Honkatukia, J. (2017). Ammattirakenteen muutoksen vaikutukset kansantalouteen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 19/2017.
  9. Niemelä, M., & Laitinen, A. (2016). Robotiikka tulee hoivapalveluihin: miten käy vanhusten ihmisarvon? Futura, 31(1), 47–54.
  10. Huang, M. H., & Rust, R. T. (2018). Artificial intelligence in service. Journal of Service Research, 21(2), 155–172.
  11. McQueen, A.C.H. (2004). Emotional intelligence in nursing work. Journal of Advanced Nursing 47(1), 101–108.
  12. Gaynor, M., Wyner, G., & Gupta, A. (2014). Dr. Watson? Balancing automation and human expertise in healthcare delivery. Teoksessa Margaria, T., & Steffen, B. (toim.) Leveraging Application and Validation. Specialized Techniques and Applications (s. 561–69). Berlin: Springer.
Jaa
Jätä kommentti