Paluu työn tulevaisuuteen useamman pysähdyksen kautta?

Teksti: Jaana-Piia Mäkiniemi

Kuva: Anna Shvets

Elämme kiinnostavia aikoja: olemme palaamassa uuteen normaaliin tai tulevaisuuteen, kuten jotkut sanovat. Moni teki etätyötä enemmän kuin koskaan, mutta nyt läsnätyö lisääntyy nopeasti. Toisaalta osa meistä ei ole kokenut vastaavaa siirtymää vaan on työskennellyt varsin samaan tapaan kuin aiemmin.

Nyt on hyvä pysähtyä ja pohtia, mitä oman työhyvinvoinnin ja oman työn tavoitteen kannalta kannattaa poikkeusajan työstä ottaa mukaan ja mitä jättää historiaan. Mitä asiat innostivat ja helpottivat työtä – entä, mitkä asiat kuormittivat turhan paljon? Ehkä voit peilata omia kokemuksiasi seuraaviin tutkimustuloksiin.

Yksinäisyys kuormitti pakotettua etätyötä tehneitä

Monia kuormitti poikkeusajan yksinäisyys. Tutkimme Tampereen yliopiston Turvallisesti etänä – tutkimushankkeessa, miten yksinäisyys korona-aikana on yhteydessä korkeakoulutyöntekijöiden stressiin ja väsymykseen, sekä mitkä tekijät voivat suojata yksinäisyyden mahdollisilta kielteisiltä vaikutuksilta.

Oletimme, että mitä yksinäisemmäksi itsensä kokee, sitä todennäköisemmin kokee myös stressiä ja väsymystä. Näin oli myös analyysiemme perusteella. Tämä oli linjassa myös aiemman tutkimuksen kanssa: yksinäisyys kuormittaa. Ehkä yksinäisyys on jotain, jonka haluaisimme jättää taaksemme?

Yksilöllinen resilienssi ja organisaation tuki yhteydessä vähäisempään työpahoinvointiin

Havaitsimme yksinäisyyden ja stressin välisen yhteyden vaihtelevan sen mukaan, miten paljon yksilö koki saavansa organisaatioltaan tukea etätyöhön. Niillä, jotka kokivat saavansa enemmän organisaation tukea, yhteys yksinäisyyden ja stressin välillä oli heikompi. Edelleen huomasimme mm., että yksilön korkeampi resilienssi oli yhteydessä vähäisempään stressiin ja väsymykseen.

Vaikka tuloksemme kuvaavat kevään 2020 poikkeusaikaa, ne ovat todennäköisesti sovellettavissa laajemminkin etä- ja hybridityöhön. Yksinäisyyskään ei ole asia, joka koskettaisi meitä tai uhkaisi hyvinvointiamme vain poikkeusaikana. Tulostemme perusteella työpaikoilla kannattaa työhyvinvoinnin näkökulmasta panostaa yksinäisyyden vähentämiseen, organisaation tukeen sekä yksilöllisen resilienssin vahvistamiseen.

Miten, missä ja milloin teemme rakentavaa yhteistyötä?

Vaikka yksinäisyyden kokemus ei ole sidottu sosiaalisten suhteiden määrään, sosiaalisen vuorovaikutuksen lisääntyminen läsnätyön yleistyessä todennäköisesti vahvistaa työn sosiaalisia voimavaroja, kuten sosiaalista tukea. Työn sosiaaliset voimavarat ovat tekijöitä, jotka helpottavat työtä, innostavat ja tukevat työhyvinvointia. Kasvokkaisissa keskusteluissa epävirallisempikin tieto voi liikkua helpommin ja palautetta voi saada välittömämmin ja nopeammin. Toisaalta sosiaaliset suhteet voivat myös kuormittaa; erityisesti, jos ne eivät toimi.

Onkin hyvä pohtia, mitä työtä kannattaa tehdä yhdessä ja mitä yksin, sekä miten yhteistyö voisi olla mahdollisimman sujuvaa ja rakentavaa? Entä missä paikoissa, mihin aikoihin ja millä välineillä yhteistyö sujuu parhaiten?

Millaisia uusia tuen tarpeita syntyy ja miten niihin vastataan?

Mittasimme organisaation tukea nimenomaan etätyöhön ja poikkeustilanteeseen liittyen. Organisaation tuki tarkoitti siis mm. poikkeustilanteesta tiedottamista, tukea etätyöhön siirtymiseen sekä tukea etätyössä tarvittavien teknologioiden käyttöön. Tämän tyyppinen tuki oli työhyvinvoinnin kannalta merkityksellistä juuri tuolloin. Tuen tarpeet kuitenkin muuttuvat jatkuvasti. Organisaatioiden kannattaakin nyt seurata tarkasti, millaisia uusia tuen tarpeita siirtyminen hybiridityöhön, jossa toivottavasti yhdistyvät läsnä- ja etätyön parhaat piirteet, synnyttää.

Miten tukea nopeaa palautumista vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista?

Resilienssi kuvaa yksilön kykyä toipua nopeasti mm. stressaavista ja kuormittavista tapahtumista. Se on osin kehittyvä ominaisuus, johon vaikuttavat myös ympäristöön liittyvät tekijät. Korkean yksilöllisen resilienssin omaavilla näyttää olevan vähemmän työpahoinvointia, mutta näyttää myös siltä, että stressi ja väsymys voivat ikään kuin ”syödä resilienssiä”.

Työpaikat voivatkin tukea yksilöllistä resilienssiä huolehtimalla siitä, että haitallinen työkuormitus pysyy kohtuullisena. Myös muilta saatu tuki, apu ja kannustus voivat lisätä uskoa itseen ja kykyihin jatkaa eteenpäin. Työpaikoilla onkin hyvä pohtia millä keinoin, puhe- ja suhtautumistavoin sekä käytännöin voimme tukea työntekijöiden nopeaa ”toipumista” vastoinkäymisistä, haasteista ja epäonnistumisista.

Elämä tarjoaa meille haasteita siitä huolimatta, elämmekö poikkeusaikoja vai niin sanottuja normaaleja. Toivottavasti olemme oppineet poikkeusajasta myös jotain myötätunnosta ja itsemyötätunnosta.

Tutkimus on vapaasti saatavilla ja luettavissa osoitteessa:

Mäkiniemi, J-P., Oksanen, A., & Mäkikangas, A. (2021). Loneliness and Well-Being during the COVID-19 Pandemic: The Moderating Roles of Personal, Social and Organizational Resources on Perceived Stress and Exhaustion among Finnish University Employees. International Journal of Environmental Research And Public Health, 18(13), [7146]. https://doi.org/10.3390/ijerph18137146

Turvallisesti etänä -tutkimushankkeen kotisivut löytyvät osoitteesta:

https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/turvallisesti-etana-tyohyvinvointi-ja-sen-johtaminen-etatyossa

Jaa
Jätä kommentti