Normatiiviset käsitykset läheissuhteista väistyvät moninaisuuden tieltä – mitä oikeastaan tiedämme monisuhteisuudesta Suomessa?

Vuosi 2022 on käynnistynyt parisuhde- ja ydinperheideologian kriittisellä tarkastelulla. Ihmissuhteiden moninaisuus on noussut osaksi yhteiskunnallista keskustelua, jonka keskiössä on seksuaalisuuksiin ja identiteetteihin kohdistuvien normatiivisuuksien purkaminen. Monisuhteisuus ei ole kuitenkaan uusi asia.

Teksti: Nita Taivaloja

Kuva: Bixabay

Ihmissuhteiden moninaisuus on saanut runsaasti medianäkyvyyttä alkuvuodesta. Perjantaina 19.1.2022 Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmassa keskusteltiin ansiokkaasti meneillään olevasta muutoksesta yhteiskunnallisessa parisuhde- ja ydinperheideologiassa. Jaksossa pohdittiin tasa-arvokehityksen, suostumusta koskevien keskustelujen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia huomioivien lakiuudistusten roolia monimuotoistumisen mahdollistajana. Vielä samana viikonloppuna Yle Areenassa julkaistiin dokumenttisarja Suhde2, jossa tutustutaan ihmisiin, joiden suhdejärjestelyt eivät noudata perinteistä parisuhdemallia. Ohjelmia ovat seuranneet kolumnit ja lehtijutut, joissa pohditaan vallalla olevia yksiavioisuuden oletuksia ja mahdollisuuksia näiden oletusten uudelleen määrittelylle.

Meneillään oleva keskustelu on osa aaltoa, joka käynnistyi Suomessa 2010-luvulla ja kiihtyi erityisesti vuonna 2018, kun vaihtoehtoisia suhdemuotoja ryhdyttiin esittelemään mediassa aikaisempaa monipuolisemmin. Lukijat pääsivät tuolloin kurkistamaan erilaisten henkilökuvausten kautta polyamoriaan, avoimiin suhteisiin ja swingaukseen – siis suhteisiin, joissa ollaan yhteisen sopimuksen mukaisesti avoimia useille samanaikaisille seksuaalisille ja/tai romanttisille kumppanuuksille. Samana vuonna Helsingin yliopistosta valmistui kaksi sosiaalipsykologian pro gradu –tutkielmaa aiheesta. Opiskelutoverini Iina Gummerus tutki polyamoristen antamia merkityksiä rakkaudelle, seksille ja läheisyydelle. Omassa tutkielmassani tarkastelin monisuhteisten kokemuksia kohdatuksi tulemisesta suomalaisissa sosiaali- ja terveysalan palveluissa, mikä niin ikään kiinnosti toimittajia ja suurta yleisöä. Tutkimus osoitti, että monisuhteisilla on kokemuksia palveluiden normatiivisuudesta sekä työntekijöiden osaamattomuudesta kohdata suhteiden moninaisuutta. Vuosi huipentui erityisesti polyamorisissa yhteisöissä suosiota saaneen oma-apu-teoksen More than Two – A Practical Guide to Ethical Polyamory (Rickert & Veaux, 2014) suomennoksen Kahta kauniimmin – Opas eettiseen polyamoriaan julkaisuun.

Keskustelu sai lisäpontta vuonna 2020, kun peräti kolme suhteiden moninaisuutta käsittelevää teosta näki päivänvalon. Tietokirjat Parisuhdepäivitys (Tiessalo & Karhumäki) ja Avoimet suhteet (Hämäläinen) sekä romaani Suhteellisen vapaata (Suominen) kyseenalaistivat ajatuksen, että yhden kumppanin tulisi vastata yksilön kaikkiin seksuaalisiin ja rakkaudellisiin tarpeisiin. Teosten julkaisun myötä keskustelun painopiste mediassa siirtyi marginaalissa olevien suhdejärjestelyjen tirkistelystä yksilöllisesti räätälöityjen suhteiden punnitsemiseen mahdollisuutena, joka on avoin meille kaikille. Vastaava eetos on ollut nähtävissä alkuvuoden mediajutuissa, joissa pyritään ravistelemaan pölyttyneitä näkemyksiä läheissuhteista ja niiden muodostamista ohjaavista kulttuurisista käsikirjoituksista.

Historiallisesti normista irtautuvat seksuaali- ja intiimisuhteet eivät ole suinkaan uusi asia: swinging-kulttuuri sekä avoimet suhteet juontavat juurensa seksuaaliseen vallankumoukseen 60–70-lukujen taitteeseen, ja termi polyamoria on esiintynyt kirjallisuudessa jo 1990-luvulla. Erilaisia monisuhteita suhteita ryhdyttiin tutkimaan maailmalla systemaattisesti 2000-luvun alussa, ja ensimmäinen englanninkielinen kokoomateos aiheesta, Understanding Non-Monogamies (toim. Barker & Langdridge) julkaistiin vuonna 2010. Viimeisen 20 vuoden aikana tutkimus on keskittynyt pitkälti monisuhteiden määrittelyyn. Lisäksi on tarkasteltu tekijöitä, jotka ylläpitävät normatiivisia käsityksiä läheissuhteista ja siten altistavat normia rikkovat suhdemuodot oudoksunnan ja syrjinnän kohteeksi. Aihepiirin tutkijat ovat ottaneet käyttöönsä termin mononormatiivisuus (engl. mononormativity; Pieper & Bauer 2005) kuvaamaan yhteiskunnassa vallalla olevaa käsitystä, jonka mukaan monogamia eli kahden ihmisen seksuaalisesti ja rakkaudellisesti suljettu elämänmittainen liitto on luonnollista ja toivottavaa. Tätä käsitystä tuottavat ja toisintavat sekä institutionaaliset että populaaridiskurssit, joita ylläpidetään yksilöiden välisissä kohtaamisesta, kun vaihtoehtoisista ratkaisuista ei tiedetä.

Suomessa suhdevähemmistöjen asemaa ryhdyttiin ajamaan vuonna 2010, kun Polyamoria – Monisuhteisuusyhdistys ry. perustettiin, tarkoituksenaan tarjota tietoa ja vertaistukea ihmisille, joiden suhdemuodot eivät asetu yhteiskunnan normeihin. Suomalainen tutkimus suhteiden moninaisuudesta on vasta ottamassa tuulta alleen, mutta jo lukuisat lehtijutut ja aktiivinen somekeskustelu aiheeseen vihkiytyneissä Facebook-ryhmissä ja Instagram-tileillä kertovat kasvavasta mielenkiinnosta vaihtoehtoisia ratkaisuja kohtaan. Samaan aikaan muun muassa verkkolehtijuttujen kommenttipalstat antavat ymmärtää, että suhtautuminen erilaisiin suhdemuotoihin on vielä polarisoitunutta.

Sosiologi Kitti Suoranta totesi tammikuun Kulttuuricocktail-ohjelmassa, että tämän päivän moninaisuuskeskustelussa on kyse erityisesti naisten seksuaalisuuden vapautumisesta sekä erilaisten sorrettujen ryhmien toimijuuden ja oikeuksien vahvistamisesta. Ihmissuhteiden monimuotoistuminen näyttäisi siis olevan osa laajempaa normikriittistä liikehdintää, jossa oletusarvoisen monogaamisen mallin sijaan korostuvat nyt suostumuksellisuus ja avoin kommunikaatio omista tarpeista. Läheissuhteissa tapahtuvaa muutosta on mielenkiintoista tarkastella myös sosiaalipsykologisten linssien läpi: minkälaiset sosiaaliset prosessit tuottavat ja toisintavat parisuhteisiin liittyviä normatiivisia käsityksiä, ja toisaalta minkälaisia arkipäivän kokemuksia ja toiveita näitä normatiivisuuksia haastavilla ihmisillä on nyt ja tulevaisuudessa? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan väitöskirjassani, jonka edistymistä voi seurata Instagramissa.

Lähteet:

  • Barker, M. & Langdridge, D. (2010). Understanding Non-Monogamies. New York: Routledge.
  • Gummerus, I. (2018). Rakkautta ilman rajoja? Polyamoria diskursiivisen tutkimuksen kohteena. Helsingin yliopisto.
  • Hämäläinen, M. (2020). Avoimet suhteet. Helsinki: Kosmos.
  • Pieper, M. & Bauer, R. (2005). Call for papers: International Conference on Polyamory and Mono-normativity. Research Centre for Feminist, Gender & Queer Studies, University of Hamburg, November 5th – 6th, 2005. Ref. Barker, M. & Langdridge, D. (2010). Whatever happened to non-monogamies? Critical reflections on recent research and theory. Sexualities, 13(6), 748–772.
  • Suominen, R. (2020). Suhteellisen vapaata. Helsinki: Otava.
  • Taivaloja, N-H. (2018). Oikeus näkyä, kuulua ja olla olemassa. Diskurssianalyyttinen tutkielma monisuhteisten palvelukohtaamistarinoista. Helsingin yliopisto.
  • Tiessalo, P. & Karhumäki, A. (2020). Parisuhdepäivitys: uudet säännöt rakkaudelle. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
  • Veaux, F. & Rickert, E. (2014). More Than Two: A Practical Guide to Ethical Polyamory. Portland: Thorntree Press.