Miten tarjota lapselle sopivasti rakkautta ja rajoja? Artikkelissa asiaa pohtii perheterapeutti ja koulukuraattori Riina Suhonen.
Teksti: Suvi Jokelainen
Riinan mukaan kannustavuus, positiivinen palaute sekä rakkauden ja lämmön osoittaminen, esimerkiksi pienet halaukset, pään silittäminen ja kuulemisten kysyminen tukevat lapsen minuutta ja tervettä kasvua.
”Välittämisen ja lämmön osoittaminen ovat tärkeitä kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Myös murkkuikäiselle, joka esimerkiksi saattaa paiskoa ovia, mutta joka ei osaa itse ilmaista, että kaipaa vanhemman välittämistä”, Riina sanoo.
Riina on työskennellyt lasten ja nuorten parissa yli 10 vuoden ajan. Työvuosiensa aikana hän on kiinnittänyt huomioita siihen, että lapsiin kohdistuva syyllistävä puhetapa voi aiheuttaa lapselle erilaista psyykkistä oirehdintaa ja tunne-elämän lukkoja, esimerkiksi riittämättömyyden tunnetta.
”Etenkin sellaiselle lapselle, joka jo luontaisesti on empaattinen ja kiltti”, Riina miettii.
Syyllistävällä puhetavalla Riina tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsi kuulee omiin kouluarvosanoihin kohdistuvaa kritiikkiä. Kritiikki voi olla muun muassa sitä, että lapsi joutuu kuulemaan, että hänen olisi pitänyt suoriutua vielä paremmin, vaikka hän itse olisi tyytyväinen tulokseensa. Syyllistävä puhetapa voi olla myös sitä, että lasta toistuvasti syyllistetään siitä, että hän ei ole ”osannut lukea aikuisen ajatuksia”, ja toimia tavalla, jota aikuinen on häneltä odottanut.
”Lapselle ja nuorelle tulisi opettaa esimerkkien avulla ennakointia – olettamusten varassa eläminen vain hankaloittaa asioita”, Riina miettii.
Riina pohtii, että lastenkasvatuksessa on oleellista rajojen asettaminen – lapselle tulee voida sanoa ei. Rajojen asettaminen luo lapselle turvallisuuden tunnetta, vaikka lapsi ei itse sitä ymmärrä.
Rajojen asettamisessa keskeistä on tapa, jolla niitä asetetaan. Oikea rajojen asettaminen ei ole sitä, että vanhempi huutaa tai asettaa rajoja fyysisellä kurittamisella, vaan että aikuinen pyrkisi pysymään rauhallisena myös silloin, kun lapsi kiukuttelee, itkee tai huutaa. Kun aikuinen asettaa lapselle rajoja, aikuisen olisi tärkeää pyrkiä ilmaisemaan lapselle mahdollisimman selkeästi, mitä hän toivoo lapselta ja miksi.
”Olisi hyvä, että aikuinen pystyisi asettamaan lapselle ja nuorelle rajat asiallisesti, jämäkästi ja johdonmukaisesti. Johdonmukaisuus rajojen asettamisessa on tärkeää, koska lapselle saattaa syntyä hämmennystä, jos rajat ja säännöt muuttuvat usein”, Riina miettii.
”Jos lapselle ei ole asetettu selkeästi rajoja varhaislapsuudessa, vanhempi-lapsi-dynamiikka muuttuu ja lapsi saattaa saada otteen vanhemmasta. Tämä voi näkyä myöhemmin murrosikäisen rajattomana, esimerkiksi epäkunnioittavana käytöksenä vanhempiaan kohtaan. Äärimmäisissä tilanteissa vanhempi alkaa pelätä omaa lastaan” Riina jatkaa.
Epäkunnioittavalla käytöksellä Riina ei tarkoita normaalia murrosikäisen lapsen uhmaa, joka kuuluu nuoren kehitykseen, vaan esimerkiksi sitä, että nuori haistattelee toistuvasti omalle vanhemmalleen tai käy fyysisesti vanhemman päälle, esimerkiksi lyömällä tai potkimalla.
Riina on miettinyt myös tunteiden sanoittamisen merkitystä. Tunteiden sanoittamisella hän tarkoittaa, että vanhempi pukee tunteen lapsen puolesta sanoiksi, jos hän näkee lapsen olevan vihainen tai surullinen: ”huomaan käytöksestäsi ja ilmeistäsi, että olet vihaisella/surullisella päällä, mitä on sattunut?”.
Lisäksi lapsi ei voi aina saada haluamaansa, mutta lapsen pettymyksen voi pukea sanoiksi:
”Kun lapsen kiukku nousee esimerkiksi karkkihyllyn kohdalla, kun hänelle on sanottu ”ei”, lapsen tunteen voi sanoittaa. Tällaiset tilanteet harjoittavat lapsen pettymysten sietokykyä”, Riina pohtii.
Pulmatilanteissa nuori ei kaipaa vanhemman kaveruutta, vaan vanhemman vanhemmuutta
Riina on vuosien aikana saanut kuulla nuorten omia mielipiteitä siihen, onko vanhemman hyvä pysyä nuoren vanhempana, vai olla niin sanotusti nuoren kaveri.
”Kun nuoret ovat olleet vaikeissa pulmatilanteissa, heille on loppujen lopuksi ollut tärkeämpää se, että vanhempi on vanhempi, joka auttaa, tukee ja antaa ohjenuoria moraalisissa ja eettisissä kysymyksissä sen sijaan, että vanhempi heittäytyisi samanikäiseksi nuoreksi, niin sanotuksi kaveriksi. Jos vanhempi ota pulmatilanteita vakavasti, se voi luoda nuorelle suurta hämmennystä.”
Tilanteita, joissa nuoret kaipaavat vanhemman vanhempana oloa, ovat esimerkiksi alkoholin tai muiden päihteiden käytöstä kiinni jääminen, varastaminen, tai epäedullisten kuvien lähettäminen whatsappissa. Tällaisissa tilanteissa eivät auta huutaminen tai lapsen tai nuoren tuomitseminen, vaan se, että nuoren kanssa keskustellaan rauhassa siitä, mitä on tapahtunut.
”Tällöin nuorenkin on helpompi rauhoittua ja kertoa tapahtumista ja tunteistaan”, Riina sanoo.
Riina myös miettii, että on tärkeää, että lapselle tai nuorelle opetettaisiin vastuunottamista omista teoistaan, esimerkiksi silloin, jos hän tehnyt toisille jotakin ikävää. Vastuunottamisen opettaminen kasvattaa nuoren vastuuntuntoisuuden tunnetta ja hänen haluaan ottaa vastuuta omista teoistaan.
”Vanhempien yksi tärkeä tehtävä on myös opettaa lapsia ja nuoria sietämään pettymystä. Lapsi ja nuori ei voi aina saada sitä, mitä hän haluaa, ja hänen tulee silti toimia yhteiskunnassa purkamatta omaa pettymystään tai pahaa oloaan muihin.”
On myös tärkeää opettaa lasta ja nuorta asettumaan toisen asemaan ja miettimään, miltä toisesta tuntuu.
”Vastuunotto, pettymysten sietokyky ja empatiakyky kulkevat usein käsi kädessä, ja muodostavat tärkeät rakenteet terveelle tunne- ja sosiaalisen elämän kehitykselle”, Riina pohtii.
RIINA SUHONEN
· Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalipsykologi. Erityistason voimavarakeskeinen perheterapeutti. Tarkoitus valmistua sosiaalityöntekijäksi vuoden 2019 aikana.
· Työskentelee päivätyössä koulukuraattorina ja iltaisin erityistason perheterapeuttina. Terapeutin työssä lähestymistapana voimavarakeskeinen terapia, jossa hyödynnetään mm. avoimen dialogin mallia.
· Voimavarakeskeisessä perheterapiassa keskitytään perheenjäsenten väliseen dialogiin, myönteisen vuorovaikutuksen edistämiseen ja voimavarojen vahvistamiseen. Avoimen dialogin hoitomallissa (Keroputaan mallissa) korostetaan muun muassa dialogisuutta ja sosiaalisen verkoston merkitystä.
· Sosiaalipsykologian opintojen aikana opiskellut sivuaineena muun muassa psykologiaa, psykiatriaa, sekä lapsiin ja nuoriin liittyvää sosiaalityötä.
· Yksi tärkeimpiä harrastuksia on tanssi, ja harrastaa myös rauhoittavia metsäkävelyitä.