Mies pöydän ääressä.

Koronakriisi moraalipsykologian näkökulmasta – mikä motivoi eristäytymään?

Koronatoimiin liittyvät psykologiset prosessit herättävät paljon mielenkiintoa: mikä motivoi ihmisiä toimimaan suositusten mukaan? Tutkimustiedon pohjalta on syytä olettaa, että moraalisilla emootioilla on tässä merkittävä rooli.

Moraalipsykologia tutkii, miten ihmiset ratkovat moraalisia kysymyksiä ja miten motivaatio toimia moraalisesti syntyy. Koronakriisistä selviytymiseen liittyy monia moraalipsykologisia ilmiöitä.

Ensinnäkin tilanne on hyvin ristiriitainen. Moraalisilla dilemmoilla viitataan tilanteisiin, joissa ei ole itsestään selvää vastausta, koska mitä tahansa valitseekin, tulee rikkoneeksi jotakin tärkeää arvoa. Eristystoimissa on ollut hankalaa se, että uhrien vähentämisen ohella ne vievät monilta toimeentulon ja asettavat monet haavoittuvat ryhmät vaikeaan tilanteeseen. Lastensuojelun ja vanhustenhoidon jo valmiiksi haastava tilanne on koronakriisin myötä vielä vaikeampi. Esimerkiksi yksin asuvan vanhuksen hoito asettaa hänet tartuntariskiin, mutta hoitamatta jättäminen lisää kuolemanriskiä muista syistä. Päätöksenteko koronatoimenpiteistä ei ole helppoa, koska joka tapauksessa joku kärsii päätöksistä.

Jos ollaan ylipäätään selvillä siitä, miten pitäisi toimia, kysymys on, miten ihmisiä kannattaa motivoida noudattamaan rajoituksia. Kuten Nelli Hankonen blogissaan [1] kirjoitti, kriisitilanteessa on parempi turvautua ulkoiseen pakkoon kuin antaa yksilöille valinnanvaraa. Jos baari on suljettu, sinne ei voi mennä. Rajoitukset on kuitenkin helpompi hyväksyä, jos ne perustellaan hyvin.

Häpäisemällä tottelevaiseksi?

Poliisin resurssit eivät riitä kaikkeen, joten määräysten ohella on hyvä vedota myös yksilöiden harkintaan. Esimerkiksi ruuhkaiset lenkkipolut ja ulkoliikuntapaikat ovat viime aikoina muodostuneet ongelmaksi, koska kaikki eivät pidä riittäviä turvavälejä, ja jotkut jopa yskivät, aivastelevat tai sylkevät muista piittaamatta. Verkossa on syntynyt #covidiots-ilmiö, jossa julkisesti paheksutaan rajoituksiin piittaamattomasti suhtautuvia. Häpeän uhka saattaa jossain määrin hillitä riskikäyttäytymistä, mutta häpeällä on myös varjopuolia. Tutkimusten mukaan nöyryytyksen ja häpeän kokemiseen liittyy usein aggressiivisia tunteita, ja tämä pätee jopa perinteisessä ”häpeäkulttuurissa” Japanissa, vaikkakin hieman heikommin kuin joissakin muissa maissa. [2, 3] Nöyryytystä ja häpeää kokeva ei yleensä ole halukas mukautumaan normeihin, vaan syyttää muita ja kiistää heidän argumenttinsa. [4]

Empatia ja syyllisyydentunto moraalisen käyttäytymisen taustalla

Toisin kuin häpeä, syyllisyyden tunne perustuu empatiaan ja sille on luonteenomaista huoli oman käyttäytymisen vaikutuksesta toisiin. [5] Syyllisyystaipumuksen on havaittu olevan yhteydessä hyväntahtoisuus- ja universalismiarvoihin, kun taas häpeällä ei ole selkeää yhteyttä arvoihin. [6] On havaittu myös, että hyväntahtoisuus on korkealla arvohierarkiassa kaikkialla maailmassa [7], vaikka niin sanotun moraalisen universumin laajuudessa on eroja: toisissa yhteisöissä moraalinen velvollisuus ulottuu vain sisäryhmään, toisissa taas kaikkiin ihmisiin. [8] Näistä syistä vetoaminen syyllisyydentuntoon on todennäköisesti tehokkain keino saada ihmiset noudattamaan rajoituksia. On kuitenkin syytä muistaa, että osalla ihmisistä emotionaalinen reagointi toisten tunnetiloihin on heikkoa, jolloin vetoaminen empatiaan ei toimi eikä todennäköisesti häpeän herättäminenkään. Jos rikkomuksista seuraa sanktioita, mahdollisesti myös nämä henkilöt motivoituvat toimimaan prososiaalisesti oman etunsa vuoksi.

Kuitenkin suurin osa ihmisistä arvostaa toisten hyvinvointia ja on motivoitunut toimimaan toisten auttamiseksi. Erään tuoreen tutkimuksen mukaan vaikuttavinta oli koronarajoituksiin liittyvä viestintä, jossa vedottiin velvollisuuksiin ja vastuuseen perhettä, ystäviä ja muita kansalaisia kohtaan. [9] Tämä muistuttaa presidenttimme puheita siitä, että velvollisuutemme on suojella erityisesti riskiryhmiä virukselta. Presidentin lausahdus ”Tarvitsemme fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä” on noussut suosituksi lentäväksi lauseeksi. Tämän tyyppisellä viestinnällä saattaa hyvinkin olla vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessa, jotta näihin tärkeisiin sosiaalipsykologisiin kysymyksiin saadaan vastauksia.

Lähteet:

1 Nelli Hankosen blogi

https://blogs.helsinki.fi/nhankone/

2 Silfver-Kuhalampi, M. & Fontaine, J. ym. A domain presentation approach to guilt and shame across cultural groups. Julkaisematon käsikirjoitus

3 Furukawa, E., Tangney, J., & Higashibara, F. (2012). Cross-cultural continuities and discontinuities in shame, guilt, and pride: A study of children residing in Japan, Korea and the USA. Self and Identity11(1), 90-113.

4 Tangney, J. P., & Dearing, R. L. (2003). Shame and guilt. Guilford Press.

5 Silfver-Kuhalampi, M., Fontaine, J., Dillen, L., & Scherer, K. (2013). Cultural differences in the meaning of guilt and shame. Teoksessa J. Fontaine, K. Scherer, & C. Soriano (Eds.), Components of emotional meaning: A sourcebook (pp. 388–396). New York, NY: Oxford University Press.

6 Silfver, M., Helkama, K., Lönnqvist, J. E., & Verkasalo, M. (2008). The relation between value priorities and proneness to guilt, shame, and empathy. Motivation and Emotion32(2), 69-80.

7 Schwartz, S. H., & Bardi, A. (2001). Value hierarchies across cultures: Taking a similarities perspective. Journal of cross-cultural psychology32(3), 268-290.

8 Schwartz, S. H. (2007). Universalism values and the inclusiveness of our moral universe. Journal of cross-cultural psychology38(6), 711-728.

9 Everett, J. A. C., Colombatto, C., Chituc, V., Brady, W. J., & Crockett, M. (2020, March 20). The effectiveness of moral messages on public health behavioral intentions during the COVID-19 pandemic. https://doi.org/10.31234/osf.io/9yqs8

Jaa
Jätä kommentti