Katsaus vuoden 2022 sosiaalipsykologian tutkimusmaailmaan

Vuoden 2022 aikana valmistui mielenkiintoisia sosiaalipsykologisia väitöskirjoja ja runsaasti monipuolisia pro gradu -tutkielmia Helsingin, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistosta. Sosiaalipsykologian tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa ihmisten vuorovaikutuksesta, kokemuksista ja yhteiskunnallisista suhteista.

Haluamme Suomen Sosiaalipsykologit ry:llä tuoda esiin tätä arvokasta tutkimusta. Sen vuoksi pyysimme syksyllä 2022 sosiaalipsykologeja jakamaan tutkimuksiaan. Seuraavaksi esittelemme lyhyesti kolmen tuoreen tohtorin Nina Savelan, Emmi Koskisen ja Reetta Oksan tuloksia väitöskirjoistaan sekä kolmen sosiaalipsykologin Marjo Vähäsöyringin, Eda Udeh’n ja Julia Takalan pro gradu- tutkielmia. Linkit tutkielmiin löytyvät klikkaamalla otsikkoa.

Ready for Robot Colleagues? : Affective Attitudes and Prejudice Toward Sharing the Work Domain with Robots
Nina Savela, Tampereen yliopisto
Kuva: Janne Savela

Väitöskirjassani tarkastelin robotteihin asennoitumista erityisesti työelämän ja ryhmien välisten uhkien näkökulmasta. Tutkin, minkälaisia tunnelatauksia robottiteknologioihin ja robottikollegoihin liitetään sekä miten ennakkoluulot robotteja kohtaan syntyvät. Väitöskirjani tutkimusartikkeleissa hyödynnettiin koeasetelmia, suurta sosiaalisen median aineistoa ja pitkittäiskyselyaineistoa, joiden avulla analysoin robotteihin kohdistuvia affektiivisia ennakkoasenteita.

Väitöskirjani tulokset osoittavat, että suhtautuminen robottien käyttöönottoon työelämässä ei ole kokonaisuudessaan kielteistä. Ennakkoluuloja esiintyi kuitenkin erityisesti silloin, kun robotit esiteltiin sosiaalisina toimijoina kuten työntekijöinä tai kollegoina. Robottien sosiaalisen toimijuuden korostaminen uhkaa ihmisten identiteettiä ja auktoriteettiasemaa, mikä tekee kielteisemmistä reaktioista ymmärrettäviä. Suhtautuminen robotteihin oli myönteisempää koronapandemian aikana ja työelämäänsä kyynistyneiden työntekijöiden parissa.

Lisääntyvä vuorovaikutus robottien kanssa työpaikoilla saattaa herättää osassa työntekijöissä epämukavuutta sekä haastaa työhön ja työyhteisöön sitoutumista. Työpaikkojen robotisoinnissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten roboteista puhutaan ja millaisia sosiaalisia rooleja ja valta-asemia niille annetaan suhteessa ihmisiin. Robottien käyttöönotto työpaikoilla on erityisen tervetullutta silloin, kun siihen löytyy myös työntekijöitä hyödyttävä tarve.

Storytelling, self, and affiliation: Conversation analysis of interactions between neurotypical participants and participants with Asperger syndrome
Emmi Koskinen, Helsingin yliopisto
Kuva: Matti Ahlgren

Koskisen huhtikuussa 2022 tarkastetussa väitöskirjassa pureudutaan tarinankerrontaan ja tarinoiden vastaanottoon kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa. Kirjassa analysoitava aineisto koostuu kymmenestä videoidusta 45–60 minuutin keskustelusta kahden mieshenkilön välillä, joista toisella on todettu Aspergerin oireyhtymä ja toinen on neurotyypillinen (=henkilö ilman neurologisia poikkeavuuksia). Lisäksi kirjassa analysoidaan yhdeksän kontrollikeskustelua, joissa molemmat henkilöt ovat neurotyypillisiä. Keskustelijoita on ohjeistettu puhumaan oman elämän iloisista asioista ja tapahtumista sekä menetyksistä. Väitöskirjan erityisenä kiinnostuksen kohteena on se, millä tavoin keskustelijat myötäelävät toistensa kertomia tarinoita eli ilmaisevat affiliaatiota. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen keskustelunanalyysi, jonka avulla tutkimuksessa vertaillaan osallistujien käyttämiä vuorovaikutuskäytänteitä. 

Tutkimuksella on kaksi tavoitetta: lisätä ymmärrystä autismikirjon diagnoosin saaneiden henkilöiden tarinankerronnan ja vastaanoton käytänteistä sekä valaista näiden keskustelukäytänteiden hienovaraisia piirteitä ylipäätään. Väitöskirja koostuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista sekä yhteenvedosta.Tarinankerrontaa pidetään yhtenä keskustelijoiden ensisijaisena keinona lujittaa sosiaalisia suhteitaan. Tarinoiden kertominen on samalla riskialtista ja osallistujien kasvoja uhkaavaa toimintaa: mikäli kertomus ei saa toivotunlaista, affiliatiivista vastaanottoa keskustelukumppanilta, osallistujien välinen suhde voi heikentyä. 

Koskisen tutkimus kuitenkin osoittaa, että affiliaatio on ilmiönä tätä monitahoisempi. Joskus vastaanottajan vuorot, jotka eivät osoita myötäelämistä kertojan kokemusta kohtaan, voivat kuitenkin suojella kertojan minuutta ja osallistujien välistä suhdetta jollakin toisella tasolla. Lisäksi affiliaation osoittaminen voi tietyissä tilanteissa jopa uhata kertojan kasvoja, esimerkiksi tilanteissa, joissa myötäeläminen voitaisiin tulkita säälinä. Väitöskirjan päätuloksena on, että yllä kuvatuissa tilanteissa Asperger-henkilöiden ja neurotyypillisten henkilöiden käytänteistä löytyi hienojakoisia eroja. Asperger-henkilöt eivät suuntautuneet samalla tavoin omien tai keskustelukumppanin kasvojen suojeluun kuin neurotyypilliset henkilöt. Lisäksi aineiston neurotyypilliset henkilöt usein korjasivat tai täydensivät myötäelämisen puutettaan myöhemmin hienovaraisin keinoin, joilla he osoittivat tunnistaneensa kertomusten ”pointin” tai emotionaalisen kärjen. Väitöskirjassa analysoitujen Asperger-henkilöiden ja neurotyypillisten henkilöiden erot eivät siis liittyneet niinkään myötäelämisen määrään tai affiliaation osoittamiseen ylipäätään, vaan siihen, miten osallistujat käsittelivät ja hallinnoivat affiliaation puutettaan. 

Towards Thriving or Draining? Psychosocial Well-Being Implications of Social Media use at Work
Reetta Oksa, Tampereen yliopisto
Kuva: Kai Merle

TyöSomen kahtiajakoiset hyvinvointivaikutukset

Sosiaalinen media on ollut pitkään osa ihmisten vapaa-aikaa, mutta sen työkäyttö erityisesti tietotyössä on lisääntynyt asteittain viimeisen vuosikymmenen ja etenkin koronapandemian aikana. Kehittyneet teknologiset ratkaisut, kuten sosiaalinen media, eivät ole pelkästään muuttaneet työn teon tapoja ja paikkoja, vaan myös ratkaisevasti muokanneet  organisaatioiden ja viestinnän kulttuuria.

Reetta Oksa tarkastelee sosiaalipsykologian artikkeliväitöskirjassaan Towards Thriving or Draining? Psychosocial Well-Being Implications of Social Media use at Work suomalaisten työntekijöiden sosiaalisen median käyttöä. Väitöskirjassa tutkitaan ilmiötä erityisesti työhön liittyvien voimavarojen ja vaatimusten, työn imun, työuupumuksen, psyykkisen kuormittuneisuuden ja teknologian käyttöön liittyvän stressin eli teknostressin näkökulmista. Väitöskirjassa tarkastellaan sosiaalisen median käyttöä työssä ja analysoidaan, kuinka se liittyy työntekijöiden psykososiaaliseen työhyvinvointiin. Lisäksi tarkastellaan, minkälaiset muut tekijät ennustavat psykososiaalista työhyvinvointia lisääntyneen sosiaalisen median käytön kontekstissa. Monimenetelmällisessä tutkimuksessa hyödynnettiin viidestä asiantuntijaorganisaatioista kerättyjä kyselyitä ja haastatteluita sekä kansallisesti kerättyä pitkittäiskyselyä.

TyöSomen käyttö aktiivista

Oksan tutkimustulosten mukaan sosiaalisen median työkäyttöön liittyy työn voimavaratekijöitä, kuten esimerkiksi informaation ja sosiaalisen tuen helppo saatavuus sekä työidentiteetin ja osaamisen kehittäminen. Tulokset korostavat työkavereiden kanssa käytävän työviestinnän suoraa yhteyttä työn imuun, mikä tarkoittaa pitkäjänteistä positiivisen motivaatiokäyttäytymisen tilaa työtä tehdessä.

Työntekijät käyttävät sosiaalista mediaa aktiivisesti työssään etenkin asiantuntijaorganisaatioissa. Tutkimuksen aineisto osoittaa, että sosiaalista mediaa käytetään myös yleisemmin suomalaisessa työelämässä. Somesta etsitään tietoa työhön liittyviin ongelmiin, seurataan sisältöjä, jaetaan niitä sekä viestitään ja verkostoidutaan työkavereiden kanssa sen avulla.

– Työyhteisöjen onkin tärkeää tukea työntekijöitä hyödyntämään sosiaalista mediaa myös vapaamuotoisempaan keskusteluun, sillä se edistää työntekijöiden yhteenkuuluvuutta työyhteisöönsä ja kokemusta saadusta tuesta. Tämä vaikuttaa positiivisesti työntekijöiden pidempijänteiseen tarmokkuuteen, omistautumiseen ja uppoutumiseen työhönsä, Oksa toteaa.

Selkeät some-ohjeet ja psykososiaalinen tuki tarpeen

Väitöskirjan tuloksissa korostuvat myös sosiaalisen median työkäytön negatiiviset työhyvinvointivaikutukset. Niitä ovat esimerkiksi sosiaalinen paine käyttää sosiaalista mediaa sekä kohonnut teknostressi, psyykkinen kuormittuneisuus ja työuupumus.

– Mielenkiintoista ja samalla huolestuttavaa olivat myös pelot, joita haastateltavat toivat esiin. Työntekijät pelkäävät muun muassa kasvojen menettämistä, ikäviä keskusteluja, omien taitojen riittävyyttä ja sitä, että jäävät ulkopuolelle kaikesta kivasta tai etteivät saa tietoa työhön liittyvistä asioista, Oksa kertoo.

Psykososiaaliseen työhyvinvointiin vaikuttavat myös ammattiala, sukupolvi, tilannetekijät ja sosiodemografiset erot. Merkitystä on myös työsomen erilaisilla käyttömotivaatioilla kuten sillä, tuottaako itse sisältöä ja etsiikö informaatiota työongelmiin. Esimerkiksi Milleniaalit eli 1980- ja 1990-luvuilla syntyneet työntekijät ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä, mutta he kokevat tulosten mukaan käytön kuormittavammaksi kuin vanhemmat työntekijät.

– Tulokset korostavat työnantajien vastuuta tuottaa selkeät sosiaalisen median ohjeet ja prosessit, joita tarvitaan etenkin negatiivisten keskustelujen käsittelyyn. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, jotta voidaan luoda työntekijöille turvallisempaa ja laajemminkin parempaa viestintäkulttuuria, Oksa korostaa.

Vaikka sosiaalisen median työkäyttöön liittyy riskejä, väitöskirjan tulokset korostavat käytön positiivista potentiaalia. Työyhteisöissä on tärkeää tukea työntekijöiden psykologisia perustarpeita eli autonomian tunnetta, kyvykkyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Työntekijöitä tulisi myös kannustaa sekä työviestintään että vapaampaan sosiaalisen median viestintään. Tekijät korostuvat etenkin nykytyöelämässä, jossa sosiaalisen median työkäyttö on lisääntynyt ja jossa työtä tehdään enenevissä määrin hybridinä eli sekä työpaikalla että etänä

”SE ET SÄ OOT OLEMASSA, NIIN SÄ TUUT JATKUVASTI ULOS KAAPISTA”: Sateenkaarinuoret heteronormatiivisuuden rajaamassa yhteiskunnassa
Marjo Vähäsöyrinki, Helsingin yliopisto

Tarkastelen maisterintutkielmassani sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten avoimuutta omasta identiteetistään suhteessa heidän toimijuuteensa heteronormatiivisessa yhteiskunnassa. Keskiössä on siis identiteetin ”salaamiseen” tai sen ”paljastamiseen” liittyvät käytännöt, eli ”kaapissa olo” tai sieltä ”ulostulo”. Heteronormatiivisuuden käsite kuvaa tietynlaisen seksuaalisuuden luonnollistamista ja etuoikeuttamista, mutta käsitteeseen sisältyy olennaisesti myös sukupuolen normittaminen. Sen ilmenemismuodot rajaavat ei-normatiiviset identiteetit ja seksuaaliset käytännöt käsittämättömiksi ja siten konkreettisesti vaikuttavat yksilöiden elämänkulkuun.

Tutkielmani teoreettinen viitekehys nivoutuu kriittisen sosiaalipsykologian otteella ontologiseen sosiaaliseen konstruktionismiin. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta analysoituna tutkimuksessa on mahdotonta tavoittaa absoluuttista totuutta ja todellisuutta. Maailmaa tulkitaan historiaan, kulttuuriin, yhteiskunnallisiin paikantumisiin, arvoihin ja käsityksiin peilattujen, sosiaalisesti jaettujen merkityksellistämisresurssien avulla. Suomalaista yhteiskuntaa tarkasteltaessa heteronormatiivisuus on vallitseva osa kontekstia ja siten se väistämättä osaltaan määrittää niitä tapoja, joilla tehdään selkoa eri ilmiöistä, ihmisistä itsestään sekä sosiaalisista suhteista. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä yksilöhaastattelusta, jotka olen toteuttanut puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa. Aineisto on analysoitu laadullisin menetelmiin temaattiseen analyysin tukeutuen.

Tutkimuksessa on pyritty löytämään vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Miten sateenkaarinuoret muodostavat identiteettiään koskevia peittelyn tai avoimuuden strategioita suhteessa heteronormatiivisuuden rajaamaan sosiaaliseen todellisuuteen? 2. Millaisiin kaapista ulostulon käytäntöihin sateenkaarinuoret tukeutuvat?

Tulokset osoittivat, että sosiaalinen ympäristö tukee kaapin pystyssä pysymistä toistamalla tilanteita, joissa näkymättömän identiteetin näkyväksi tekemistä vaikeutetaan tai sitä yritetään jopa estää kokonaan. Yhteiskunnallinen heteronormatiivisuus aiheuttaa normeja rikkoville sateenkaarinuorille näkymättömyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Kaappi näyttäytyi toistuvan identiteettityön näyttämönä ja sateenkaarinuorten käymät identiteettineuvottelut nivoutuivat kaapin rakentamiseen ja purkamiseen määrittelypakon ja selontekovelvollisuuden viitoittamassa sosiaalisessa ympäristössä. Sukupuolisena ja seksuaalisena toimijana oleminen on aina olemista suhteessa kulttuurin luokitteluihin ja määrittelyihin. Yksilön on mahdollista aktiivisesti vastustaa tai yrittää muokata sukupuolta ja seksuaalisuutta määrittäviä malleja, mutta mallien ulkopuolella eläminen ei ole yhteiskunnan jäsenelle vaihtoehto, eli identiteettien vapaa rakentaminen ja purkaminen ei siis ole mahdollista.

Aineistossa ilmennyt nuorten toimijuus vahvisti näkemystä normikriittisen näkökulman hyödyistä, jonka kautta identiteettien moninaisuudelle vapautuu enemmän tilaa ilman määrittelypakkoa. Vaikka heteronormatiivisen kontekstin ravistelu vaatii rakenteellisia muutoksia, on sateenkaarinuorten toimijuutta kuitenkin mahdollista tukea jokapäiväisissä arjen käytännöissä. Keskeistä sateenkaarinuoren hyvinvoinnin kannalta on oikeus tulla kohdatuksi omaa identiteettiä vastaavasti, ei automaattisten luokitusten kautta. Sateenkaarinuoria ei tulisi lähestyä vain hyvinvointipalveluiden ja toimenpiteiden kohteina, sillä he ovat itsenäisinä toimijoita, joilla on yhdenvertaiset oikeudet hyvään arkielämään omilla ehdoillaan sekä HLBTIQA-ihmisinä että kaikkien muidenkin ominaisuuksiensa puitteissa.

I KNOW I’M NOT WHITE, SO THEN CAN I BE QUEER?”: Examining the possibilities and challenges of BIPOC and queer peoples’ hybrid identity constructions in the Finnish context
Eva Udeh, Helsingin yliopisto

This research aims to examine the identity construction processes of sexual and gender minorities who are also a part of visible ethnic minorities. There is very little research conducted on the topic by social psychology scholars in the Finnish context.  The present research is interwoven with critical social psychology drawing its’ framework from intersectional theory, queer theory, and notions of hybrid identity, theorized by Ang (2001), Bhabha (2012) & Hall (1999). The main framework of the study is constructionism which treats the established understandings of the social world and identities as phenomena that are constructed in social practices, rather than as natural truths (see e.g. Gergen, 1985).

This research examines how and in relation to which social environments BIPOC and queer identities are constructed, whilst considering how local and global interlocking systems of oppression and privilege challenge and enable such identity negotiations which are done from a state of “in-betweenness” of cultural identities as visible ethnic minorities often describe, and hybridity theories suggest. Using the framework of intersectionality and hybridity capacitates the examination of both, challenges, as well as possibilities of identity construction from the intersections of BIPOC and queer identities in the Finnish context.

The research questions are: 1. What kind of challenges and possibilities of cultural identity construction do BIPOC and queer people face in the Finnish context?  a. How were the intersections of their identities negotiated? b. How did hybridity figure in their identity negotiations? The data consists of three focus group interviews conducted in the context of insider research. The analysis method used was Reflexive Thematic Analysis. As a result, three themes were generated from the data: (1) Hybrid identity as a necessity, (2) Queerness is white, and (3) Hybrid identity is inherently queer. 

The analysis suggests that queerness and BIPOC:ness create an intersection of identities, which demand and enable hybrid construction of identities, not only in terms of cultural or BIPOC identity but also in terms of queerness. However, identity construction is done in relation to the available communities which either support and enable exploring and constructing such identities or challenge and limit these processes.

Populistisen radikaalioikeiston normalisoituminen Suomessa – Sukupuoli ja poliittinen orientaatio Perussuomalaisten havaitun medianäkyvyyden, sosiaalisten normien ja asenteiden välisiä yhteyksiä säätelevinä tekijöinä
Julia Takala, Helsingin yliopisto
Kuva: Maisa Jokinen

Tutkielman tavoitteena on lisätä tietämystä populistisen radikaalioikeiston normalisoitumisesta Suomessa. Tutkielmassa tutkitaan Perussuomalaisten havaitun medianäkyvyyden epäsuoraa yhteyttä Perussuomalaisiin kohdistuviin asenteisiin, kun sosiaaliset normit välittävät tätä yhteyttä sekä sukupuoli ja poliittinen orientaatio muokkaavat sosiaalisten normien välittämiä yhteyksiä. Oletettujen yhteyksien pohjalta muodostettiin kaksi mallia: toisessa moderaattorina on sukupuoli ja toisessa poliittinen orientaatio. Sosiaaliset normit jakautuvat tutkielmassa deskriptiivisiin ja injunktiivisiin normeihin. Tutkielman kontekstissa deskriptiiviset normit kohdistuvat esimerkiksi havaintoihin Perussuomalaisten vallitsevuudesta ja suosiosta, kun taas injunktiiviset normit uskomuksiin muiden suomalaisten suhtautumisesta puolueeseen.

Kyseessä on poikkileikkaustutkimus, jonka aineisto koostuu vuonna 2019 verkkoympäristössä suoritetusta kyselytutkimuksesta. Muuttujien välisiä yhteyksiä on tarkasteltu regressioanalyysiin perustuvan ehdollisen prosessianalyysin avulla, joka mahdollistaa moderaation ja mediaation samanaikaisen tarkastelun. Mittareiden muodostamiseen käytettiin korrelaatio- ja faktorianalyysiä. Lisäksi regressioanalyysin oletusten toteutumista tarkasteltiin vielä yhden askeleen regressioanalyysin avulla.

Tutkimustulokset tukevat pääosin asetettuja hypoteeseja. Perussuomalaisten havaittu medianäkyvyys on voimakkaammin yhteydessä miesten deskriptiivisiin normeihin kuin naisten, minkä lisäksi poliittisesti konservatiivisemmat vastaajat havaitsevat Perussuomalaiset normatiivisemmaksi kuin liberaalimmat. Lisäksi deskriptiiviset normit ovat yhteydessä naisten ja liberaalien kielteisempiin asenteisiin Perussuomalaisia kohtaan, kun taas injunktiiviset normit ovat yhteydessä miesten ja konservatiivisempien vastaajien myönteisempiin asenteisiin.

Deskriptiivisten normien on aiemmin huomattu olevan yhteydessä kielteisiin asenteisiin ja injunktiivisten myönteisiin asenteisiin äärioikeistoa kohtaan. Tutkielmassa ilmenevät sukupuolen ja poliittisen orientaation mukaan ehdolliset yhteydet tuottavat lisää tietoa oikeistopopulismin normalisoitumismekanismeista, sillä nämä prosessit vaikuttaisivat eroavan naisten ja miesten sekä liberaalien ja poliittisesti keskelle sijoittuvien välillä.