Urasuunnitelussa voi pohtia muutakin kuin ”Mitä sinusta tulee kun valmistut?”

Teksti: Jonna Korhonen

Opiskelijoina meillä on tapana kysyä itseltämme ja toisiltamme, mitä meistä tulee opintojemme jälkeen. Itse havahduin selkeän uratavoitteen oletukseen tiedustellessani 4-vuotiaalta pojaltani, mikä hänestä tulee isona. Lapsi totesi tyynesti ettei hän sitä vielä tiedä. Ja palautti pallon kysymällä, oletko sä äiti viimeinen, joka vielä tekee sitä gradua. Paljon ajankohtaisempi kysymys kyseisellä hetkellä.

Urasuunnittelu ymmärretään usein edelleen kannattavina tai hyödyllisinä valintoina, joiden kautta omaa osaamisprofiilia rakennetaan. Oikeanlaista osaamista hankkimalla pyritään vastaamaan työmarkkinoiden kysyntään. Sirpaleisella ja erilaisista työtehtävistä koostuvalla uralla tarvittavaa osaamista voi kuitenkin olla vaikeaa määritellä ja rakentaa pitkälle tulevaisuuteen. Siinä missä alamme olla samaa mieltä siitä, että urapolut ovat jo nyt muuttumassa yksilöllisiksi, voisimme ehkä pohtia myös urasuunnitteluun kohdistamiamme odotuksia.

Sen sijaan että kysymme mikä sinusta sitten tulee kun valmistut, voisimme kysyä, millaisten asioiden pohtiminen on opintojen aikana ollut sinulle antoisinta. Tai millaiset tehtävät vaikkapa ainejärjestössä olivat kaikkein mielekkäimpiä. Ja jatkokysymyksenä sitä, voisikohan näiden antoisien asioiden parista löytyä myöhemmin mielekästä tekemistä.

Kun huomio kiinnitetään siihen, mitä erilaisia asioita tekemällä on oppinut ja mikä niissä on itseä innostanut, saadaan urapohdintoihin tärkeitä rakennuspalikoita. Sellaisia, joita eri tavoin tilanteen mukaan yhdistelemällä voidaan myydä omaa osaamista potentiaalisille työnantajille, ja nostaa esiin hyödyllisiä osaamisia ja vahvuuksia.

Urasuunnitelmista puhuttaessa tuntuu välillä siltä, että toisistaan eroavien työmahdollisuuksien harkitseminen ja monista asioista innostuminen koetaan päämäärättömänä haahuiluna. Kuitenkin ehkä juuri kyky innostua uusista asioista ja nähdä tulevaisuudessa monenlaisia mahdollisuuksia onkin se, joka auttaa meitä eteenpäin myös niissä tilanteissa kun yksi projekti tai määräaikaisuus päättyy. Vaikka osalla meistä voi ura jatkossakin rakentua selkeänä ja suoraviivaisena, joutuvat monet myös useampaan kertaan päivittämään omaa uratarinaansa.

Itse olen tyytyväinen siihen, että voin kutsua itseäni sosiaalipsykologiksi, sillä saan itse määritellä mitä se juuri minulle tällä hetkellä tarkoittaa, ja minkälaisten asioiden parissa haluan jatkossa työskennellä.


Kolumni on osa gradukolumni eli #golumni-julkaisusarjaa. Teksti pohjautuu Jonna Korhosen pro gradu -työstä  ”Itsen toteuttamista, optimointia ja tarinoiden kerrontaa. Toimijuuden rakentumisen relationaalinen tarkastelu maisteriopiskelijoiden urasuunnittelussa” nousseisiin pohdintoihin.