Suomalaiset ovat tutkimusten mukaan historiakansaa: historiaa arvostetaan ja se kiinnostaa. Myös historian opetus on koettu yhteiseksi asiaksi, josta kaikilla on sanansa sanottavana, ja historian opettajat navigoivat näiden muuttuvien vaatimusten, opetusaiheiden ja rajallisten tuntien viidakossa. Mitä annettavaa sosiaalipsykologialla on historian opetukselle?
Kirjoittaja: Eemeli Hakoköngäs
Sosiaalipsykologian näkökulmasta historianopetuksessa on keskeistä se, millaisia sosiaalisen identifioitumisen mahdollisuuksia historia tarjoaa. Historian opetus voi joko vahvistaa olemassa olevia ryhmärajoja ja stereotypioita tai ratkaista ryhmien välisiä konflikteja.
Suomalaiset arvostavat historiaa, ja esimerkiksi Tuntematon sotilas ja Täällä pohjantähden alla ovat suomalaisten mielestä eräitä merkittävimmistä kansallisista kulttuurituotteista. Historiatiedon keskeisenä lähteenä toimii kuitenkin koulu.
Menneinä vuosina historian opetuksen tuntimäärä ja sisältö ovat herättäneet kiivasta keskustelua julkisuudessa. Kun pedagogiset ihanteet ja yhteiskunta ovat muuttuneet, historian opetusta on mukautettu vastaaman uusiin tarpeisiin, eivätkä kaikki ole pitäneet muutoksista. Opetusta on arvosteltu milloin asenteellisena ja vanhoja myyttejä vahvistavana, milloin liian vapaamielisenä ja kansallista yhtenäisyyttä heikentävänä.
Suomessa historian opetus on koettu yhteiseksi asiaksi, josta sanansa haluavat sanoa niin poliitikot, akateemiset tutkijat kuin kansalaisetkin. Historian opettajat joutuvatkin ruohonjuuritasolla pohtimaan, miten täyttää eri tahoilta tulevia toiveita.
Suurmiehiä ja valtapolitiikkaa
Miten historian opettajat ratkaisevat erilaisia opetustyössään kohtaamiaan haasteita? Kokevatko opettajat joidenkin aiheiden käsittelyn vaikeaksi tai arveluttavaksi? Vastauksia näihin kysymyksiin selvitimme vuonna 2019 valmistuneessa haastattelu- ja lomaketutkimuksessamme, johon osallistui yhteensä yli sata opettajaa.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa viime vuosina pinnalla olevat aiheet heijastuvat opettajien työhön. Yksi tällainen aihe ovat vähemmistöjen oikeudet, kuten oikeus omaan historiaan.
Tutkimukseemme vastanneista useimmat kokivat, että moninaisuus jää opetuksessa helposti marginaaliin. Historian taipumuksena on ollut korostaa suurmiesten saavutuksia ja sotaisaa historiaa, jotka muodostavat kuitenkin vain yhden puolen menneisyyden ihmisten elämästä.
Historian opettajat kokivatkin, että esimerkiksi naisten rooli ja tavallisten ihmisten merkitys, arjen historian, jäävät edelleen opetuksessa ”miehisen ja poliittisen historian varjoon”.
”Varsinkin viime vuosina niin on pyritty ottaan toisenlaisia vaihtoehtosia näkemyksiä ja tarinoita mut kyl mä nään et silti et aika vahvasti on edelleen se semmonen tietynlainen nationalistinen eetos siinä tarinassa.” (Haastateltu opettaja)
Sosiaalipsykologian näkökulmasta menneisyyttä koskeva tieto toimii yhtenä sosiaalisen identiteetin rakennusaineena. Sosiaalinen identiteetti puolestaan vaikuttaa ryhmän yhtenäisyyteen ja esimerkiksi siihen, kuinka valmiita ryhmään kuuluvat ovat työskentelemään yhteisten tavoitteiden eteen.
Valtapolitiikan ja suurmiesten varjossa olennaista on, saavatko eri taustoista tulevat nuoret historian opetuksesta tarpeeksi aineksia positiivisen identiteetin rakentamiseen.
Liian arkoja aiheita?
Maailmalta löytyy esimerkkejä siitä, miten opetusta käytetään laskelmoivasti poliittisten tavoitteiden ajamiseen. Pahimmillaan mustavalkoinen historiakuva voi ruokkia ennakkoluuloja ja kasvattaa ryhmien välisiä ristiriitoja.
Monet historiaan liittyvät kipukohdat, kuten ryhmien väliset konfliktit, voivat säilyä ihmisten mielissä sukupolvesta toiseen. Suomessa esimerkkinä toimii vaikkapa vuoden 1918 sisällissota, joka säännöllisesti herättää keskustelua tapahtuman oikeista ja vääristä tulkinnoista.
Sisällissota nousee esiin myös opettajien vastauksissa aiheena, jonka käsittely vaatii huolellisuutta. Vaikka aihetta sinänsä ei koeta arkaluontoiseksi, sodan erilaisten syiden tasapuolinen käsittely rajatussa ajassa ei ole helppoa.
”Joittenkin aihepiirien kohdalla pitää erityisen tarkkaan miettiä niitä eri näkökulmia. Kaikkein haasteellisin aihe opettaa on se kaheksantoista sota. Ei sen takia että siinä olis nyt vielä tällasta painolastia … vaan se syntyprosessi, että miten se oli joka paikkakunnalla Suomessa erilainen se kertomus.” (Haastateltu opettaja)
Myös toiseen maailmansotaan liittyvien aiheiden käsittely, kuten Suomen yhteistyö natsi-Saksan kanssa, vaatii opettajilta herkkyyttä ja oppilaiden käsittelykyvyn huomioimista. Monikulttuurisissa luokissa opettajien on erityisesti pystyttävä arvioimaan, miten oppilaiden perhetausta tai kokemukset vaikuttavat eri aiheiden sisäistämiseen.
Haasteista hyödyiksi
Vaikka opettajat kokevat, että joidenkin aiheiden opettaminen vaatii huolellisuutta, saa suomalainen opettajankoulutus heiltä kiitosta. Koulutuksen katsotaan valmistavan hyvin arkaluontoistenkin asioiden käsittelyyn luokassa. Suomessa opettajat eivät koekaan mitään aihetta liian arkaluontoiseksi oppitunneilla käsiteltäväksi.
Suomalaiset opetussuunnitelmat tarjoavat opettajille myös mahdollisuuden omatoimisesti täydentää opetuksen sisältöjä. Opettajat täydentävätkin oppimateriaaleja omatoimisesti. Esimerkiksi tarjoamalla lukuvinkkejä aiheista, joita koulukirjoissa ei käsitellä, on mahdollista ohjata myös vaihtoehtoisten tulkintojen ja marginaaliin jäävien aiheiden pariin.
Moni kokee myös emotionaalisesti haastavat aiheet hyödyllisiksi opetuksen kannalta. Historian ei pidä olla siloteltua tai valmiiksi pureksittua.
Kun oppilaat joutuvat kohtaamaan vaikeita aiheita, historia opettaa ottamaan erilaisia näkökulmia ja ymmärtämään ilmiöiden eri puolia myös nykypäivässä.
Lue lisää aiheesta:
Hakoköngäs, E, Sakki, I, Pirttilä-Backman, A-M, Kello, K, & Salapuro, H-M. (2019). Arkaluontoiset ja marginalisoidut aiheet Suomen historian opetuksessa. Kasvatus & Aika, 13(2), 36–52.
Hakala, E., Hakola, I. & Laakso, J. (toim.) 2018. Kenen historia? Raportti monipuolisen historiantutkimuksen, -opetuksen ja vuoropuhelun tilasta ja haasteista Suomessa. HWB Report 3, 10/2018. Helsinki: Historians without borders in Finland.