Uutisia
Vuoden 2012 hallitus on valittu ja järjestäytynyt
Yhteystiedot ajantasalle!
Tapahtuu
Alustavaa tietoa kevään tapahtumista
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vuoden 2012 hallitus on valittu ja järjestäytynyt
Yhdistyksen uusi hallitus vuodelle 2012 valittiin yhdistyksen syyskokouksessa Helsingissä marraskuussa 2011.
Puheenjohtajaksi valittiin Paula Jalo. Uuden hallituksen kokoonpano kokonaisuudessaan löytyy
täältä.
Yhteystiedot ajantasalle!
Muistathan huolehtia, että yhteystietosi (erityisesti osoite ja sähköpostiosoite) ovat ajan tasalla! Yhdistys ei saa tietoa jäsentensä osoitteen muutoksista automaattisesti, vaan tietojen muuttumisesta on muistettava ilmoittaa itse. Voit tehdä sen joko omatoimisesti
nettisivuillamme omilla tunnuksillasi tai ottamalla yhteyttä jäsenvastaamme (Katja Lindroos, kelindro(ät)student.uef.fi). Näin varmistat, että jäsenposti tulee perille! Jäsenenä saat Sosiaalipsykologi-lehden kotiisi 2 kertaa vuodessa sekä noin 3-5 kertaa vuodessa ilmestyvän sähköisen jäsenkirjeen, jossa kerrotaan tulevista jäsentapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.
Alustavaa tietoa kevään tapahtumista
Uusi hallitus on aloittanut vuoden 2012 tapahtumien suunnittelun. Kevään aikana tullaan järjestämään mahdollisuuksien mukaan yksi Afterwork-tilaisuus, kevättapaaminen sekä mahdollisesti jokin tilaisuus yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiaalipsykologien alumniyhdistyksen kanssa. Tiedot tapahtumien ajankohdasta, paikasta ja tarkemmasta sisällöstä varmistuvat kevään kuluessa. Seuraa siis nettisivuja ja jäsenpostia! Mikäli sinulla on hyviä ideoita tapahtumaksi tai tiedät vaikka hyvän puhujan, ota yhteyttä (info(a)sosiaalipsykologit.fi)!
Keskusteluilta yrittäjyydestä PERUTTU
Valitettavasti joulukuun alkuun suunniteltu yrittäjyysaiheinen keskusteluilta on jouduttu perumaan. Kartoitamme mahdollisuutta järjestää vastaava tilaisuus ensi vuoden puolella.
Pikkujoulut Konstan Möljässä
Yhdistys viettää pikkujouluja la 3.12. tunnelmallisessa ravintola Konstan Möljässä (osoitteessa Hietalahdenkatu 14). Ruokailu tapahtuu buffet-pöydästä ja on omakustanteinen (hinta 18e/hlö). Tilaisuuteen on sitova ennakkoilmoittautuminen, sillä paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.
Yhdistyksen syyskokous ti 15.11. ravintola Memphisissä
Yhdistyksen syyskokous järjestetään ti 15.11. klo 18 ravintola Memphis Hesarissa Helsingissä osoitteessa Kluuvikatu 8. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
AfterWork-tilaisuus työhyvinvoinnista ke 5.10.
Seuraava Afterwork-tapahtuma järjestetään keskiviikkona 5.10. klo 17.30 - 20 Café Mascotissa. Vapaamuotoisen keskustelun aiheena on työhyvinvointi. Keskitymme erityisesti työyhteisön näkökulmaan työhyvinvoinnin kehittämisessä. Keskustelua alustavat työhyvinvoinnin kehittäjät Pirjo Ahvenlampi (Tullihallitus) sekä Paula Jalo (Inno-W).
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Voit lähettää etukäteen kommentteja aiheeseen liittyen: mikä asia on mielestäsi tärkeintä tai on jäänyt liian vähälle huomiolle työpaikoilla tai työhyvinvoinnista käytävässä keskustelussa? Kommentit voit lähettää Inkalle: inka.suhonen(a)helsinki.fi Tervetuloa!
Kesätapaaminen Suomenlinnassa la 20.8.2011
Tervetuloa Suomen sosiaalipsykologit ry:n vapaamuotoiselle kesäretkelle Suomenlinnaan la 20.8.2011. Tapaamme Kauppatorin rannassa klo 12.30 lauttalaiturin edessä. Kello 13.30-15.00 tutustumme Suomenlinnaan opastetulla kierroksella. Tämän jälkeen ohjelmassa on mukavaa yhdessäoloa ja ateriointia/virvokkeiden nauttimista Ravintola Panimon kabinetissa, missä on mahdollista tilata ruokaa à la carte -listalta. Ravintola Panimon kabinetti on meille varattu klo 15.00-18.30. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen opastetun kierroksen saarella, ravintolaruokailu on omakustanteinen. Ilmoittautuminen viimeistään 14.8. mennessä, toimi ripeästi sillä kabinetissa on tilaa max 20 hengelle. Tervetuloa!
AfterWork-tilaisuus "Nuoret ja riippuvuus, sosiaalinen tuki ja haittojen vähentäminen" ke 8.6.2011
Tervetuloa Afterwork -tapahtumaan ke 8.6. klo 17.30. Paikkana Marian Helmi, Snellmanink. 17. Vapaamuotoisen keskustelun aiheena on nuoret ja riippuvuus, sosiaalinen tuki ja haittojen vähentäminen. Tilaisuutta ovat inspiroimassa Markus Sjöholm, joka on tehnyt gradunsa peliriippuvaisten virtuaalisista vertaistukiryhmistä sekä Mia-Marisa Ranta, joka työskentelee Omaiset huumetyön tukena ry:ssä. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!
Sosiaalipsykologi yrittäjänä
Tervetuloa Helsingin alumniyhdistyksen ja Suomen sosiaalipsykologit ry:n Sosiaalipsykologi yrittäjänä -keskustelutilaisuuteen. Tilaisuudessa kerrotaan erilaisista yrittäjyyden muodoista. Tilaisuus järjestetään 11.5.2011 klo 17.00 - 19.15 Valtiotieteellisen tiedekunnan seminaarihuoneessa 4. (Unioninkatu 37).
Kevätkokous Helsingissä 3.3.2011
Tervetuloa Suomen sosiaalipsykologit ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen, joka pidetään torstaina 03.03.2011 klo 17:30 ravintola Memphis Hesarissa osoitteessa Kluuvikatu 8, Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa mukaan!!!
Pikkujoulut 4.12.2010
Tervetuloa viettämään Suomen sosiaalipsykologit ry:n pikkujouluja viihtyisään tsekkiläishenkiseen ravintola Vltavaan Elielinaukiolle Helsinkiin la 4.12.!
Ravintolassa meille on varattu Havel-kabinetti, johon siirrymme klo 19.30. Tätä ennen on mahdollista nauttia virvokkeita baarin puolella.
Halukkailla on mahdollisuus nauttia kabinetissa buffet-illallinen. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen glögit, mutta muut virvokkeet ja illallinen ovat omakustanteisia.
Buffet-illallinen sisältää talon vihersalaattia (L, G), tsekkiläistä perunasalaattia (VL, G), punakaali-rucola-pähkinäsalaattia (L, G), leipää ja levitettä (VL) sekä vapaavalintaisen pääruoan (joko vaihtoehto 1 tai vaihtoehto 2):
1) Vltavan makkaravati 20,38 €/hlö: Vltavan makkaraa, bratwurstia, haudutettua punakaalia, lankkuperunoita, Vltavan omaa sinappia (VL)
2) Lohta 26,86 €/hlö: kanttarelli-sienimuhennosta, voi-ruohosipuliperunaa (VL)
Valitettavasti kasvisvaihtoehtoa ei ole tarjolla.
Sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi viim. su 28.11. mennessä. Mikäli haluat nauttia tilaisuudessa buffet-illallisen, mainitse ilmoittautumisen yhteydessä kumman pääruoan valitset.
Lämpimästi tervetuloa!
Onko työelämä murroksessa? -keskustelutilaisuus Helsingissä 9.11.2010
Kohtuullistaminen?
Kuluttajakansalaiset?
Downshiftaaminen?
- Mitä työelämässä tapahtuu ja miten sosiaalipsykologia auttaa ymmärtämään näitä muutoksia?
Helsingin yliopiston sosiaalipsykologien alumnit järjestävät työelämän murrosta käsittelevään keskustelutilaisuuden. Tilaisuus pidetään tiistaina 9.11 klo 17.15-19.15 Valtiotieteellisen tiedekunnan kokoushuoneessa (Unioninkatu 37). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Ilmoittautua voit osoitteessa
http://www.webropol.com/P.aspx?id=479780&cid=94799391
viimeistään torstaina 28.10.2010.
Lisätietoja: Eeva Raita (eeva.raita(at)helsinki.fi) ja Johanna Kujala (johannakoo(at)gmail.com)
Syyskokous 20.11.2010 Tampereella
Tervetuloa Suomen sosiaalipsykologit ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Tampereelle 20.11.2010 kello 14.00 alkaen. Kokous järjestetään Tampereen yliopistolla Väinö Linna -salissa Sosiaalipsykologipäivien jälkeen.
Syyskokouksessa valitaan uusi hallitus kaudelle 2011 ja käsitellään muut sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa mukaan!
Suomen Fasilitaattorit: Fasilitaattoreiden konferenssi
Helsingissä järjestetään 15.-17.10.2010 ensimmäistä kertaa IAF Europen kansainvälinen konferenssi fasilitaattoreille, organisaation kehittäjille, hr-asiantuntijoille, innovaattoreille ja konsulteille.
Konferenssi on aivan erilainen kuin perinteiset - se koostuu lukuisasta määrästä työpajoja ja fasilitoituja asiantuntijoiden kohtaamisia. Opit käytännönläheisiä menetelmiä ja ryhmätyöprosesseja, kuulet case-tarinoita ja verkostoidut alan ammattilaisiin.
Tule osallistujaksi tai yhteistyökumppaniksi! Vaikka et itse pääsisikään, niin lähetä kutsu fasilitoinnista mahdollisesti kiinnostuneille tutuillesi. Toivottavasti tapaamme lokakuussa Sofiassa.
Tutustu ohjelmaan ja katso, mitkä työpajat kiinnostavat sinua:
http://www.iaf-europe-conference.org/
Ratkes ry: What works well - avaimia kehittämiseen
Ratkes ry:n Syyspäivät 2010 tuovat valoa marraskuun pimeyteen kahdella seminaarilla Helsingissä:
15.-16.11.2010 Positiivinen psykologia ja ratkaisukeskeisyys
17.11.2010 Sharing secrets of workshops that work
Seminaarit vetävät mestarikouluttajat Robert Biswas Diener (US) ja Paul Jackson (UK) yhteistyössä. Robert on maailman tunnetuimpia asiantuntijoita positiivisen psykologian alalla; Paul on kokenut ratkaisukeskeinen coach ja kehittäjä, jolla on lisäksi vahva tausta improvisaatiossa.
Lisätiedot
Ratkes ry:n sivuilta.
Suomen sosiaalipsykologit ry:n jäsenet voivat osallistua seminaareihin alennettuun kumppanuushintaan. Lisätietoa alennuksesta saat seuraavassa jäsenkirjeessä.
Sosiaalipsykologien syksy -verkostoitumistapaaminen
Hyvästi kesä, tervetuloa syksy!
Suomen sosiaalipsykologit ry järjestää jäsenilleen ja muille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille jo perinteeksi muodostuneen tapaamisen perjantaina 3.9 klo 18 ravintola Kaisaniemessä Helsingissä. Tilaisuus on hyvin vapaamuotoinen.
Hyvällä säällä meille on varattu pöytä terassilta. Huonolla säällä kokoonnumme sisällä Marski-kabinetissa.
Tule kuulemaan yhdistyksen toiminnasta ja syksyn suunnitelmista sekä tapaamaan muita sosiaalipsykologeja.
Tervetuloa!
Sosiaalipsykologi 2010 -kysely
Suomen sosiaalipsykologit ry toteutti keväällä Sosiaalipsykologit 2010 -kyselyn, johon pyydettiin vastauksia yhdistyksen jäseniltä että muilta sosiaalipsykologeilta ja sosiaalipsykologian opiskelijoilta. Kyselyllä kerättiin tietoa jäsenistön koulutustaustasta ja työtehtävistä. Samalla kartoitimme, millaista toimintaa Suomen sosiaalipsykologit ry:ltä toivotaan. Kyselyn tuloksia nähdään myöhemmin yhdistyksen lehdessä ja verkkosivuilla.
Yhdistyksen uudet verkkosivut on avattu
Tervetuloa yhdistyksen uudistuneille verkkosivuille. Uusien verkkosivujen myötä yhdistyksen visuaalinen ilme on uudistunut. Näet uuden ilmeen myös esimerkiksi Sosiaalipsykologi-lehdessä ja Facebookissa.
Sivujen toivotaan palvelevan sosiaalipsykologien verkostoa entistä paremmin. Sivuston toiminnasta, ulkoasusta ja sisällöstä voi lähettää palautetta osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi.
Muutama sivun osio on vielä työn alla; esimerkiksi asiantuntijahaku uudistuu ensi syksynä. Sivustoa muokataan tulevaisuudessa myös entistä aktiivisemmaksi tiedotussivustoksi ja sinne mietitään jo nyt uusia toimintoja.
Sosiaalipsykologia-lehti 1/2010 on ilmestynyt
Yhdistyksen uusi jäsenlehti (1 / 2010) on ilmestynyt. Lehti on postitettu kotiin kaikille yhdistyksen varsinaisille jäsenille. Lehdestä voi lähettää palautetta ja kritiikkiä osoitteeseen: info(at)sosiaalipsykologit.fi.